Ja kuin taikaiskusta pakkaset hellittivät juuri, kun sain valmiiksi lämmittävän ponchon, aaaargh!

Tätä ponchoa aloitin helmikuun Cafe Cattin -neuletapaamisessa 7.2.2011. Tuolloin puikkoina olivat 4,5 mm Addit, vaan tulos ei miellyttänyt, joten purin kotona aloituksen ja vaihdoin puikot 4 mm Addeihin. Mallin perusidea on muutaman vuoden takaisesta Modasta. Alkuperäinen malli aloitettiin pääntieltä huomattavasti suuremmalla silmukkamäärällä ja kaulusosa olikin aivan hillitön savupiippu. Itse ihastuin tuohon alareunan röyhelöön.

Muutin ohjetta siten, että aloitin röyhelöstä - vaatimattomat 560 s luotavana - ja vähensin röyhelön jälkeen silmukat 240. Työn edetessä sävelsin jälleen kavennukset omasta kallostani samoin kuin kaulusresorin. Päälle puettuna tuo kaulusosa on sopivan löysästi kaulaa hyväilemässä. Selkeästi 'iholla', muttei liian tiiviisti, että ahdistaisi.

Lankaa oli ostettuna 350 g eli kaikki, mitä Hyvinkään Ompelukonekeskuksessa tuota väriä neuletapaamisiltana oli. Tavoitteena oli käyttää lanka mahdollisimman tarkkaan ja lopputulos olikin 328 g. Ja lanka on iki-ihana Sandnessin Alpaca.