Helinän pikkupennut eivät olekaan enää kovin pikkuisia. Vain Esmeralda (varattu) on vielä alle kilon painoinen ja muut eli Noki (varattu), Tuhkimo (varattu)  ja Lumikki (vapaa) ovat jo saavuttaneet kilon painon.

 

Tässä Noki etualalla ja Tuhkimo takana.

 

Mikki-poika ja Minni-neiti odottelevat edelleen tietoa uudesta kodista. Jos olet kiinnostunut tarjoamaan näille hurinaterapeuteille kodin, niin ota yhteyttä Hausjärven eläinsuojeluyhdistykseen, puh. 045 231 8603. Samoin Helinän pentueen Lumikki kaipaa uutta kotia. Mikki ja Minni ovat valmiita muuttamaan heti ja Lumikki syyskuun loppupuolella.

 

Tässä kiipeilytelineen alla makoilee Mikki-herra isännän elkein. Mikki kun saa kehräyskoneensa käyntiin, niin loppua ei meinaa tulla millään.

 

Tässä sitten pöydän laidalla Minni-neiti ja taustalla kurkistelee Noki-poika.

 

Helinä ottaa rennosti, vaikka jäikin Cindyn muuton jälkeen 6 pennun yksinhuoltajaksi.

 

Ja viimeisenä viikonloppuna napsaistu kuva meidän ihanaisesta Melu-kollista emäntänsä eli miehen tytön sylissä. Todettiin, että tyytyväisemmän näköinen ei katti enää voi olla. Pituutta kisulaisella on huikeasti, mutta aivan ihme mykkyrään tuo likan syliin itsensä taas asetti, näyttäen huimasti todellista kokoaan pienemmältä. Kenenkään muun sylissä Melu ei viihdy näin hyvin.

Meidän Siiri ja Melu ovat työkissoja eli pyytävät pihapiiristä ja vähän kauempaakin hiiriä ja rottia. Kesän ajan nämä työläiset ovat käyneet sisällä vain pikaisesti päiväaikaan ja viettäneet yönsä ulkona pyyntihommissa. Melu monesti jopa parikin päivää kulkenut pihapiirissä ja lähimetsässä pyyntiretkillään ja sitten tullut pikaisesti pyörähtämään sisällä.

 

Viime yö oli Siirille kovin rankka ja tänään onkin aamupäivä kulunut 'koomaunessa' eli pommin saisi kissan viereen asentaa ja räjäyttää rauhassa ja pieni vain nukkuisi.

 

Melu vietti eilen poikkeuksellisesti koko päivän sisällä nukkuen. Liekö syksyisen kelin saapumisella osuutta asiaan? Nukkumatuokio alkoi vanhassa nojatuolissa mun villaista neulehuiviani halaillen

 

ja jatkui parin metrin päässä lattialla, kun matka ruokakupille taisi sittenkin olla hieman liian pitkä

Kuten aiemmassa postauksessani kerroinkin, muuttivat Cindyn pennut uusiin koteihinsa viime perjantaina. Tänä aamuna lähti myös Cindy matkalle uutta kotiaan. Mukava oli kisut luovuttaa, kun kaikki pääsevät hyviin koteihin.

Hilma ja Helmeri ovat jo kuulemma sopeutuneet ihan hyvin, vaikka ensimmäisenä yönä Hilma olikin hieman itkuillut ikäväänsä kaverien luokse, mutta emännän vieressä sängyssä oli ollut turvallista nukkua. Seuraavina öinä pikkuiset ovatkin kuulemma nukkuneet emännän sängyssä tai sängyn alla. Tuli siis heti selväksi se, kuka pienten mielestä on perheen pomo ja turvan antaja: äiti, tottakai!

Ripe muutti taloon, jossa ennestään oli jo kissa ja koira. Koiran kanssa sopu on jo löytynyt, mutta sisukkaana pienenä veijarina Ripe on yrittänyt ruveta pomottamaan talon vanhaa kissaa ja ehkä hiukan vielä vieras iso kisu pelottaakin, joten Ripe pitää puoliaan turhankin tehokkaasti ja sekös vanhaa kissaa vielä hieman nyppii. Lähiaikoina sopu varmaan löytyy, kun emännät hieman kisujen tutustumista ohjaavat. Ja Ripe on löytänyt uuden herkkuruuan: kissoille tarkoitettu tonnikala! Oli kuulemma hotkinut sitä suuhunsa kuin ei olisi viikkokausiin saanut mitään ruokaa

Cindy lähti muuttomatkalle tänä aamuna ja mukava oli seurata kuinka perheen 2 v. pikkuneitikin silitteli Cindyä hellin ottein. Hyvin ovat vanhemmat lapsilleen opettaneet, miten eläimiä kohdellaan. Ja Cindy on erittäin hyvä 'jatkoharjoittelukissa' pienokaisille, koska on niin ihmisrakas ja hellyydenkipeä otus. Juuri sain viestin, että matka on takana ja Cindy tutkii uudessa kodissaan paikkoja. Siitä se lähtee!

 

Ja sitten vielä muutama kuva pikkuisista. Ensimmäisessä kuvassa syysauringon säteistä nautiskelevat Minni, Hilma ja Ripe.

 

Tätä kuvaa otin, kun Ripe tutkaili kameran pikkulaukkua innoissaan ja tietenkin joku kahahdus sai yhtäkkiä nostamaan pään ja tuijottamaan suoraan kohti. Harmi, että korvat jäivät kuvan ulkopuolelle.

 

Ja tässä onkin sitten Ripen näkemys muutosta: "Hei! Voitaisko jo mennä, täällä tylsistyy."

Hieman surullisen näköinen on tämä leluhiiri, joka on ollut Pörrin käsittelyssä. Ei ole kissankestävä, ei.

Vastaavan kohtalon on omien ja hoitokisujen kynsissä kokenut moni lelu. Karvapäällysteiset rapisevat hiiret saavat pahimmillaan pitää nahkansa muovikuoren päällä vain pari minuuttia ja sitten leikitäänkin jo pelkällä sisuksella. Samoin rapisevat muovisisuksiset hiiret, joiden pintaan on kieputettu ja liimattu nyöriä, menettävät nyörinsä varsin näppärästi.

 

Haikeissa tunnelmissa eletään täällä meidän talossa.

Pisimpään meillä hoidossa ollut pentue eli 7.6.2010 syntynyt Cindyn katras muuttaa tänään uusiin koteihin. Ripe pääsee vanhemman kissan ja koiran kaveriksi tuohon ihan lähelle ja Hilma&Helmeri muuttavat yhdessä Mäntsälään.

Epäonnekkaasti en ole kotona, kun kisut lähtevät, vaan mies luovuttaa ne uusille emännille. Toisaalta, mieluusti olen poissa kotoa tänään, kun pääsen aloittamaan käsityötaiteen perusopinnot Lahden kansanopiston Raita-koulutusohjelmassa. Pitää vain ennen koulutukseen lähtöä hyvästellä pikkuiset. Erityisesti Ripen muutto tuo haikeutta, kun tuohon pieneen rääpäleeseen ehti muodostua aivan erityinen suhde. No, eihän tuo kovin rääpäle ole enää, vaan oikein reipas ja kunnon kokoinen kollin roikaleen alku, joka varmasti löytää paikkansa uudessa kodissa.

Ikävä noita kisulaisia tulee, sitä ei käy kieltäminen. Hilma ja Helmeri jäävät muistoihin topakoina kisuina ja Ripe aivan erityisenä sylittelijänä ja pikkupusuja jakavana kollinalkuna. Kaikki kolme saavat hyvät kodin, joten se helpottaa eron hetkellä, kun tietää, että pienistä pidetään vastakin hyvää huolta ja niitä rakastetaan.

"Viimeiset" kuvat pikkuisista päivitän sitten pentujen muuton jälkeen.

Huima käsityötahti ollut päällänsä viime viikkoina. Joku ihme vimma siis iski ja hetkessä tuli virkattua kolme pitsiliinaa (odottavat lankojen päättelyä ja pingotusta), kudottua asustesetti, virkattua neljä patalappua ja nyt on tulossa jo toiset villasukat parin viikon sisällä. Jossain ihme välissä noita olen tehnyt, koska muutakin on tullut kotona tehtyä.

Vielä pitäisi noita liinoja viimeistellä ja muitakin töitä kuvata, jotta saisi laitettua tänne näytille. Patalaput vaan jäivät jo mökille käyttöön ja asustesetti meni miehen likalle synttärilahjaksi, mutta ehkä nuokin sitten joskus saa kuvattua.

Ja jotta ei ihan kuvaton postaus tule tästäkään, niin laitetaanpa pikku-Siirulainen tähän teidän iloksenne katselemaan, mitä telineen alapuolella tapahtuu.

Hih! Itse olen reissun päällä ja mies on saanut 'nauttia' kehräävistä ja naukuvista herätyskelloista. Minni ja Mikki ovat kuulemma joka aamu herättäneet klo 5 makoilemalla rinnan päällä ja kerjäämällä silityksiä. Pikkuiset arkalaiset ovat siis todella kesyyntyneet.

Silitysten jälkeen onkin sitten ollut vuorossa naukuminen Cindyn ja Helinän pesueiden seuraan leikkimään.

 

 Oi onnea ja iloa! Pienet arkajalat ovat ottaneet muutamassa päivässä aivan hirmuisen kesyyntymisloikan. Tällä hetkellä kerjäävät silityksiä ja hellyyttä joka käänteessä. Melkoinen muutos sähisevästä pelkurista rapsunkipeäksi palleroksi.

Näillä kahdella hoidokilla ei ole vielä uutta kotia tiedossa. Jos haluat näille ihanaisille sellaisen tarjota, niin ota yhteyttä Hausjärven eläinsuojeluyhdistykseen, puh. 045 231 8603

Kissatalolla Oitissa on myös muita kotia etsiviä kisuleita, joiden tietoja löydät täältä.

Tämä viikko on täyttynyt lääkärikäynneistä. Cindyn pesue (Ripe, Helmeri ja Hilma) kävivät eilen leikkauksessa ja Helinän pesue (Tuhkimo, Lumikki, Esmeralda ja Noki) tänään ensimmäisessä lääkärintarkastuksessaan sekä rokotuksessa. Ja hoitotäti hoidattamassa hampaitaan.

Arkajalat, Minni ja Mikki, ovat kesyyntyneet Maisan ja Millan muuton jälkeen aivan huikaisevasti. Tänään hammaslääkäristä kotiutuessani seurustelin ensin Cindyn ja Helinän pesueen kanssa ja annoin niille ruuan. Minnin ja Mikin mielestä en heidän yksiöönsä ehtinyt vissiin tarpeeksi nopeasti, kun oven takaa alkoi kuulua kärsimätöntä nau'untaa ja vastassa oli kaksi rapsutuksen kipeää kisua. Tähän asti Minni ja Mikki ovat ennemminkin vetäytyneet kauemmas ovelta, mutta nyt tulivat ensimmäisen kerran vastaan.

Nyyh! Sniif! Eronhetkiä on ollut kaksin kappalein. Milla muutti uuteen kotiin eilisiltana ja Monkki tänä aamuna. Samalla Monkin nimi muuttui Maisaksi.

Maisa (ex-Monkki) otti reissuunlähdön varsin rauhallisesti, kun hänet oli ensin saatu pyydystettyä kuljetuslaatikkoon. Vaistosi vissiin, että nyt tuli lähtö, kun temppuili ja piilotteli oikein kunnolla, eikä meinannut suostua syliin ollenkaan. Tutustuminen uuden kodin vanhaan kissaan, herra Tattiin oli kuulemma sujunut leppoisissa merkeissä Maisan lojuessa sohvan nurkassa emännän elkein pistäen herran kuriin murahduksella heti alkuun.

 

Ja toisena 'kalterikisuna' sitten Maisan pentu Milla, joka suhtautui muuttoon myös viilipyttymäisen rauhallisesti. Millan kuulumisia uudessa kodissa pääsemme kuulemaan myös jossain vaiheessa.

 

Kummasti näihin kisulaisiin ehti tunneside kehittyä, vaikka ehtivät asustaa meillä vain kuukauden ennen muuttoaan uusiin koteihin. Millan sisaruksen Mikki ja Minni jäivät meille vielä odottelemaan uusia isäntäperheitä. Minni on muutamassa päivässä kesyyntynyt aivan huikeasti ja tänä aamuna, kun silittelin Maisaa, niin Minni tuli viereen pyytämään rapsutuksia myös itselleen. Mikki on edelleen varautuneempi, mutta uteliaana hänkin käy nuuhkimassa sängyn laidalla, että kukas täällä nukkuu?

No niin, olkaa kaikki huoleti, sillä minä (Milla) valvon untanne.

 

 

Tässä mitään valvomisisia tarvii. Kyllä minä (Minni) osaan pitää itsestäni huolta, joten olehan nyt sisko isottelematta siellä uuninpankolla.

 

Ja minäkin (Mikki) osaan pitää itsestäni huolen ja

 

eihän minua väsytäkään yhtään,

 

joten voisitko jo lopettaa sen salamavalon räiskeen, jotta pääsen nukkumaan.

 

Ja mitä tapahtuukaan oven takana viattomien nukkuessa.

Tuhkimo esittelee viilipyttymäisesti uutta, komeaa selkäraidoitustaan, joka on ilmeisesti peräisin kissojen karvasalongista.

 

Samalla Hilma tappaa hiirtä suorastaan leijonamaisesti muristen ja muutenkin mekkaloiden kuin olisi kyse elämästä ja kuolemasta.

 

Ja ei blogausta ilman Ripe Reipasta. Häh? Missä? Mitä siellä ylhäällä tapahtuu?

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään,
"Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa,
tuo metsäkin huokuu pelottavasti, kuurassa on jo maa."

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa,
ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi,
kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja,
sill' on jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on,
vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty on,
siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via Dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin ?

Liisa Aaltonen

 

 

Pyydänkin Sinua hyvä blogiystäväni, kopioimaan tämän päivityksen kokonaisuudessaan blogiisi, linkkeineen päivineen. Pyydän myös, että pitäisit silmällä ympäristöäsi ja ilmoittaisit hylätyistä kissoista ja koirista paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle.

Teenkin yhteydenoton mahdollisimman helpoksi sinulle ja kaikille blogiasi lukeville: yhteystietoja löytyy (klikkaa linkkiä):

 Suomen Eläinsuojeluyhdistys > SEYn jäsenyhdistykset

Tämä runo tuli vastaani yhdellä keskustelupalstalla ja googlaamalla törmäsin sitten tekstiin monissa paikoissa. Tässä teille kaikille lohdutukseksi ja lemmikkienne muistoille.

Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville ja
loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä. Tahdon todella.
On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
Henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat,
jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.

-tuntematon-

Pörristä on kasvanut jo iso neiti, jonka lempipaikkoja on kiipeilytelineen rengaspesä. Asennossa havaittavissa selkeitä pomomaisia elkeitä. Kuinkahan meidän muille kissoille käy, kun Pörri hieman vielä kasvaa ja päättää ruveta johtajaksi?

Helinä ja Cindy ovat koko ajan hoitaneet toistensa pentuja, mutta tänään oli huippunäky, kun Helinä imetti kolmea 7 viikon ikäistä omaa pentuaan ja vielä kahta 10-viikkoista Cindyn pentua. Lisäksi kolmas Cindyn pennuista 'jonotti' omaa vuoroaan. Helinän oman joukon neljäs eli kuvasta puuttuva Lumikki veteli sikeitä etäämmällä.

Cindy on jo muutaman viikon ajan selkeästi vähentänyt pentujen imettämistä ja vetäytynyt nauttimaan olostaan täysihoidossa, kun Helinä 'armeliaasti' hoitaa myös Cindyn pennut omien pentujensa ohessa. Näistä kahdesta emosta Helinä toiskertalaisena on selkeästi enempi 'emo' kuin ensikertalainen Cindy, joka ei enää jaksa paljoa pennuista perustaa.

Kuvassa Helmeri ylimpänä jonottamassa ja Helinän 'maitobaarissa' evästämässä vasemmalta oikealle ensin Cindyn pennut Hilma ja Ripe sekä Helinän omat pennut Tuhkimo, Esmeralda ja Noki.

 

Tulipa sitten testattua, mikä saa Cindyn viimeisen päälle varuilleen: vihellys! Kissaparan kaula kasvoi mittaa ainakin kolminkertaiseksi ja hyvä tovi meni ennen kuin katti tajusi, ettei vaaraa ole.

Silmistä tuli kuvaan aika julman näköiset, kun salamavalo läiskäytti just pahimmoilleen niihin.

Osa Cindyn ja Helinän pienistä päätti muodostaa kunnon kasan pyykkikorin päätyyn ompelukangasvarastoni päälle/viereen.

Ylimmäisenä kuvassa vielä ilman uutta kotia oleva Lumikki osittain. Kuvan alaosassa vasemmalla Tuhkimo ja oikealla Ripe. Lisäksi tarkempi potretti Ripen naaman tietämiltä. Ei haittaa unta kaverien tassut naaman päällä

 

  

Uuden isäntäparin myötä Sheeba ja Latzi ovat saaneet uudet nimet ja ovat nyt Hilma ja Helmeri. Pienethän pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa vasta leikkauksen ja rokotuksen jälkeen. Helmeri on jo saavuttanut hyvinkin leikkaukseen vaadittavan kilon painon, mutta Hilmalla on vielä hieman kasvumatkaa taivallettavanaan.

 

Hilma

 

Helmeri ja Hilma

Tuhkimo-neiti on päättänyt sitten uusia väritystään. Pikkuisenahan Tuhkimolla oli hyvin paljon siamilaiskissan värirakennetta muistuttava väri eli tummemmat kasvot ja jalat kuin muu kroppa. Yllättäen viimeisen viikon aikana pikkukisun selkään on ilmaantunut villisian possun selkäraitoja muistuttava kuviointi. Hmmm. olenko sittenkin kasvattamassa kissan sijasta possua?

Selkäkuvasta tuli valitettavasti hieman epätarkka, mutta näkyy siitä tuo kuviointi joten kuten. Kuvio on kissin selässä melkein koko matkalla hännän tyvestä niskaan.

  

Oi tätä onnea ja autuutta ?!?!?! Ei tarvitse lomallakaan käyttää herätyskelloa, kun pikkukisut huolehtivat asianmukaisesta ylösnoususta joka aamu klo 5. Ja eihän siinä mitään, jos kolme pientä kisulaista ravaa sängyn yli välittämättä yhtään siinä nukkuvista hoitajista, mutta emä joukon jatkona on jo huippua! Kyseessä siis Monkki pentuineen. Vaan ei noille pikkuisille karvatassuilla voi äkäinen olla...

... vai mitä sanoisit itse tällaisen pikkuherran sisaruksineen juostessa ylitsesi?

Tällä hetkellä vapaana pikkuisista tassuttajista ovat vielä Monkin pesueesta Minni ja Mikki sekä Helinän pesueesta Lumikki. Kuluneiden päivien aikana Minni ja Mikki ovat kesyyntyneet lisää ja ottavat jo rapsutuksia vastaan kohtuullisesti säikkymättä. Lumikista on hyvää vauhtia kasvamassa melkoinen touhu-Tiina.

Koska tänään on ollut hillittömän lämmin päivä, eivät pennutkaan ole jaksaneet olla kovin aktiivisia. Tästä johtuen siis hieman laiskan oloisia kuvatuksia pikkuisista tällä kertaa.

 

Lumikki

 

Minni

 

Mikki

Saanko esitellä: oman kissakatraamme uusin vahvistus: Pörri! Eli niinhän siinä sitten kävi, että Pörri vaihtui hoidokista omaksi kisuksi. Mielenkiinnolla odottelemme, millaisen hiirenpyytäjän Örri-Pörristä saamme.

 

Monkin nimiäänestykseen tuli joukko käyttökelpoisia ideoita. Mammaa on torstaina tulossa katsomaan mahdollinen uusi emäntä, joten päätimme jättää nimen päättämisen hänen tehtäväkseen, mikäli Monkille päättää tarjota kodin.

Osallistuneiden kesken suoritimme arvonnan Pörrin toimiessa onnettarena. Voittajaksi selviytyi TiiMa Neulomosta. Onnea!

Tuo arvonta olikin hupaisaa, kun kirjoitimme kaikkien osallistujien nimet paperilapuille, myttäsimme ne ja heitimme sohvalle odottamaan Pörrin saapumista leikkimään. Ensimmäisenä Pörrin tassujen kohteeksi joutunut mytätty lappu paljasti sitten voittajan

Enkö olekin ihana?

 

Hei, mä oon jo iso tyttö ja osaan pyykätä itteni.

 

Älä nyt kuvaa siinä, kun mä oon vielä hiukan nukutusainepilvessä.

 

Pörrille on jo koti tiedossa.

Lumikki joutui kameran tähtäimeen heti herättyään ja oli hiukka hölmistynyt. Jos haluat antaa Lumikille hyvän kodin nuoren kissan kaverina, niin soita Hausjärven eläinsuojeluyhdistyksen numeroon 045 231 8603

 

Noki (varattu) ja Esmeralda (varattu) ihmettelevät sormien napsutusta hetki heräämisen jälkeen. Esmeraldan kaulaan on ilmaantunut pienoinen valkoinen läikkä.

 

 

Monkki pesueineen ja Pörri kävivät tänään eläinlääkärissä elämänsä ensimmäistä kertaa. Koko konkkaronkka leikattiin ja Monkki sai lisäksi rokotuksen.

Milla (varattu) ja Minni osoittivat turhan paljon mielenkiintoa leikkaushaavaa kohtaan, joten ne saivat komean punaisen puvun. Kuvassa poseeraa vielä nukutuksesta tokkurainen Minni.

 

Monkin pennuista on kasvamassa varsinaisia leikkikoneita. Painimatsit ovat arkipäivää ja siinähän kissan taidot mukavasti karttuvat.

 

 

Monkin pennut ovat vilkkaimmillaan aamun varhaisina tunteina (ja yöllä), mutta välillä pitää tankata, että jaksaa taas leikkiä. Videopätkässä ensimmäisenä avoimen maitobaarin palveluja käyttää Milla (varattu) ja seuraksi asettuu Mikki.

Vaihteeksi ajattelin kertoa, miten meidän kaksi arkajalkaamme, Fiinu ja Tiinu, ovat kesyyntyneet osaksi perhettämme eli aran ja vetäytyvän pennun ei tarvitse olla toivoton arkajalka koko elämäänsä, vaan kärsivällisyydellä ja hellyydellä ajan saatossa aran kuoren alta voi kuoriutua hellyydenkipeä kisu, joka antaa vastineeksi saamastaan hyvästä kodista ikuisen luottamuksen ja rakkauden.

  

 

Kaikki alkoi kesästä 2008, jolloin Casper-vanhuksemme sydänlääkitys ei enää tehonnut ja katsoimme parhaaksi, että Casperin on aika suorittaa viimeinen käynti eläinlääkärin luona. Tuolloin meillä oli Casperin lisäksi Mini-mamma ja Minin syksyn 2007 pentueesta kaunis kollipoika, Melu. Casperin kuoleman jälkeen Mini ja Melu eivät oikein mahtuneet samaan pihaan ja viimeisen reviirisodan jälkeen keväällä 2009 Mini (tuolloin jo leikattu) muutti pysyvästi joen taakse naapuriin hiirikissaksi ja Melu jäi pitämään vahtia meidän pihaamme. Tässä kohden pitää mainita, että Mini oli jo aiemmin viettänyt pitkiä aikoja naapurissa ja meillä olikin ikään kuin yhteishuoltajuus Mini-mammasta ja Mini otettiin mielihyvin vastaan hoitamaan hiirikissan velvollisuuksia.

Kuvassa Casper sylissään Melu. Casper hoiti ja vahti Minin pentuja, että Mini sai käydä vapaasti ulkona hiirestämässä myös pentuaikana.

Menimme lokakuussa 2008 Oittiin kissatalolle sillä mielellä, että haemme uuden kissan Casperin tilalle eli kissaluku kolme oli tarkoitus säilyttää. No, kuinka kävikään. Fiinu ja Tiinu olivat kissatalolla nurkkahäkissään kylki kyljessä 'täristen', kun pelottavia, outoja ihmisiä lähestyy. Fiinu valitsi välittömästi mieheni uudeksi isännäkseen, kun kisuli rauhoittui hetkessä mieheni sylissä. Ja eihän noita kahta kovia kokenutta arkajalkaa voinut toisistaan erottaa, joten kolmannen kissan sijaan meille muutti kolmas ja neljäs kissa.

Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana, kun pikkupiiperoiset, joksi Fiinua ja Tiinua aluksi kutsuttiin olivat talossa, ei pienistä kuulunut pienintäkään pihausta, kun ne liikkuivat. Emo oli ehtinyt villielämässä opettaa, että ei ole soveliasta antaa itsestään mitään äänimerkkiä. Kului varmaan vuosi ennen kuin kuulin Fiinun ensimmäisen kerran naukaisevan ja varmaan puolisen vuotta meni ennen kuin piiperoiset uskalsivat leikkimään avoimesti niin, että leikistä kuului oikeasti ääntä. Siihen asti oli leikitty hiiren hiljaa.

Uskomattoman työn Fiinun ja Tiinun kesytyksessä teki omalla esimerkillään Melu-kolli, joka uupumatta hoisi ja paijasi pieniä sekä näytti, miten meidän rapsuteltavana on turvallista olla.

Vähitellen pienet rohkaistuivat ja ensimmäisiä merkkejä kesyyntymisestä varsin varhain jo oli, että iltaisin nukkumaanmennessä saimme seuraksemme Tiinu-neidin, joka halusi rapsutuksia ja sitten nukahti peittomme päälle. Monena aamuna olen herännyt siihen, että Tiinu nukkuu päälläni. Fiinu tykkää nukkua olohuoneessa. Myös silloin, kun söimme jotain keittiön pöydän ääressä, olimme piiperoiden mielestä 'vaarattomia'. No, tämähän johti sitten siihen, että pienet piti jotenkin palkita, kun omatoimisesti ottivat kontaktia ja mikäs sen luontevampaa pöydän ääressä istuessa kuin tipauttaa pala kinkkua pienten herkkusuiden syötäväksi.

Loppukesästä 2009 totesimme, että Fiinusta ja Tiinusta ei arkuutensa vuoksi taida ihan heti hiirikissoja tulla ja Melulla olisi aivan liian suuri urakka yksin pitää pihapiirimme hiirikanta kurissa, joten kissavahvuuteen liittyi Siiri-pieni. Siiri on edelleen varsin pienen kokoinen leikattu narttukissa, vaikka onkin jo aikuinen. Ja on täyttänyt loistavasti odotuksemme hiirenpyytäjänä. Siirulainen oli tullessaan hirmuinen sylikisu ja viettikin ensimmäisen talvensa aina sylissä, jos vain mahdollista. Tämä hurisevan, itsekulkevan hiirenloukun esimerkki kesytti myös Fiinua ja Tiinua aivan hirmuisesti lisää ja tällä hetkellä, kun Siiri-pienen manttelin talon tuoreimpana kissana on perimässä Pörri, ovat Fiinu ja Tiinu osaltaan näyttämässä uudelle tulokkaalle mallia, miten silityksiä on mukava vastaanottaa.

 

Näin sopuisasti meillä syödään. Kuvassa alhaalta vasemmalta myötäpäivään Siiri, Tiinu, Melu ja Fiinu.

 

Fiinun ja Tiinun osalta on vielä kesytysmatkaa jäljellä, mutta kehitys on ollut aivan huikaisevaa pienestä sähisevästä ja arasta kaapin alla lymyäjästä reilusi sohvalla löhöäväksi kissaksi. Todennäköisesti nämä meidän piiperoiset tulevat aina olemaan hieman varautuneita, etenkin vieraita kohtaan. Ja selkeästi kimakat, kovat äänet säikäyttävät edelleen niin, että on hakeuduttava piiloon.

Kaikkein tärkeintä näissä parissa vuodessa, mitä Fiinu ja Tiinu ovat nyt meillä asustaneet, on ollut se, ettei mitään, siis EI MITÄÄN, tehdä vastoin kissan tahtoa. Jos kissa ei halua olla sylissä ja pyristelee pois, niin se lasketaan pois sylistä, eikä pidetä väkisin paikassa, jossa kissalla on paha olla. Samoin kissan näyttäessä haluavansa olla rauhassa, niin ei sitten mennä häiritsemään, vaikka itsellä tekisi mieli paijata ja etenkin annetaan nukkuvan kissan olla ehdottoman rauhassa. Samoin aina kissaa lähestyttäessä, tehdään se varoen, ettei kissa tunne itseään uhatuksi. Silittävän käden on parempi suunnistaa kissan luo alhaalta päin tai samassa tasossa kissan kanssa kuin ylhäältä, ettei kissalle tule tunnetta, että kohta tuo käsi lyö.

Poikkeuksena on tietenkin pakolliset hoitotoimenpiteet, mutta ne ovat yleensä niin harvassa ja lyhytkestoisia, että eivät aiheuta kovin paljon pahaa mieltä kissalle.

 

Ai, että Ankkalinnassa hiihdellään Monkin pentujen nimityksissä. No, sielläpä hyvinkin. Monkilla on Ankkalinna-pesue (Minni, Mikki ja Milla), Cindyllä mainosten uhrit&täydennys (Latzi, Sheeba ja Ripe) sekä Helinällä prinsessakööri (Tuhkimo, Lumikki, Esmeralda sekä Noki-prinssi.

 

Monkin pentueesta on vapaana vielä kaksi pentua: Minni-neiti ja Mikki-herra.

Pienellä odotuksella myös Minni uskaltautui pois sändyn alta viileämmästä majapaikastaan avoimemmille vesille tai tässä tapauksessa kameralaukun viereen. Minni on pentueen rohkein ja uskaltaa jo tulla näytille piilopaikastaan, eikä huoneeseen mentäessä säntää piiloon. Ja koska Monkki pentuineen asustaa tällä hetkellä meidän makuuhuoneessa, niin yölliseen aikaan on voinut havahtua pienen kissan nenän ja viiksien kutitteluun varpaissaan. Haa, Minnihän se siellä nuuskii, onko varpaat pesty huolella iltasaunassa.

 

Mikki on Monkin pentueen arkajalka ja viihtyykin ihmisten läsnäollessa vielä piilossa sängyn alla. Toisaalta, kun mies nostaa sängyn jalkopäästä ilmaan ja minä sukellan sängyn alle, niin myös Mikki antaa ottaa itsensä kiinni korvien puhdistusta varten. Koko kolmikko on kauniisti sylissä pyyheeseen käärittynä, kun korvia puhdistetaan ja puhdistusoperaation jälkeen sylissä tapahtuva silityskin on jo ok-juttu.

Näistä pennuista näkee hyvin sen, mitä varhaisvaiheen ihmiskontaktin melkein täydellinen puuttuminen aiheuttaa eli pennut ovat arkoja ja säikkyjä ihmisten läsnäollessa. Pikkuhiljaa luottamus kuitenkin kasvaa, kun pentuja malttaa lähestyä rauhallisesti, eikä pakota niitä kovin keinoin mihinkään vastenmieliseen. Kaikki hoitotoimenpiteet on tehtävä rauhallisesti ja vakain käsin, jotta pennut oppivat luottamaan siihen, ettei niitä satuteta. Uskonkin, että Minnistä ja Mikistä tulee vielä ystävällisiä ja sosiaalisia kissoja, kunhan ne pääsevät jatkamaan kissataitojensa opiskelua ihmisrakkaan ja sosiaalisen kissan kaverina ja kärsivällisen isäntäväen huolehtivassa hoidossa.

Kuvassa Mikin takana kurkistelee Milla-neiti, jolla jo on uusi koti tiedossa nuoren kissan kaverina.

Helinän Lumikki-pentu päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen heti, kun mamman maitobaari avautui päiväunilta heränneen pikkukisun iloksi. Lumikki-neiti on Helinän katraan viimeinen vapaa pentu. Lumikki on erittäin touhukas ja tarmokas pikkuneiti ja pärjää leikeissä mainiosti myös Cindyn isompien pentujen kanssa. Jos olet halukas tarjoamaan Lumikille kodin toisen nuoren kissan kaverina, niin soita rohkeasti Hausjärven eläinsuojeluyhdistyksen numeroon 045 231 8603

 

Helinä-mamma ei ole turhan tarkka siitä, onko tisulla omat vai Cindyn hieman isommat pennut. Tässä ruokailuvuorossa Helinän oma Lumikki-pentu ja Cindyn Sheeba (varattu).

Monkki on kotihoidossa olevan emokatraan teiniäiti eli on syntynyt viime vuonna emonsa kakkospentueesta loppukesästä. Hyvin kisu nuoresta iästään huolimatta pentunsa hoitaa ja leikkii täysillä kiipeilytelineessä lastensa kanssa

Monkki oli aluksi hyvin varautunut ja saimmekin tiedon, että kyseessä olisi ihmisarka ja erityisesti vieraita väistävä kissa. Tämän uskallan kyllä jo osittain kumota parin viikon lähemmän tuttavuuden jälkeen. Monkin Milla-pennun varanneen pariskunnan seurassa Monkki oli ihan levollinen ja meiltä suorastaan vaatii silityksiä, kun lähimaastossa olemme. Monkin kuvaaminenkin on haastavaa, koska kissa on enemmän kiinnostunut kuvaajalta saamistaan hellyydenosoituksista kuin kameran edessä poseeraamisesta.

Monkki tarvitsee itselleen ehdottomasti kaverin, jonka kanssa leikkiä ja puuhailla sekä rakastavan ja huolehtivan isännän/emännän, jolla on aikaa tyydyttää Monkin hellyydentarpeet. Lisäksi Monkki on edellisessä kodissaan tottunut jonkin verran myös lapsiin ja meilläkin on lapsivieraita käynyt Monkkia rapsuttelemassa ja Monkki on ottanut annetut silitykset ilomielin vastaan.

Jos minun pitäisi valita näistä hoidossani olevista emoista (Cindy, Helinä, Monkki) yksi itselleni, niin se mitä luultavimmin olisi juuri Monkki. Kuvat kertokoot lisää...

   

 

Ja niin siinä sitten kävi, että kissat makoilevat edelleen ihan raatoina tämän lämpöaallon kourissa. Ja tietenkin vielä niin, että varaamattomat pennut olivat kaivautuneet lepäilemään piiloon, joten niistä en tähän hätään saanut kuvia eli tässä postauksessa esiintyvät vain omat kissat ja varatut pennut. Vapaita pentuja yritän kuvailla taas illemmalla, josko olisivat silloin innokkaampia asettumaan kuvattavaksi.

 

Siiri tuli hiirenpyyntiretkiltään sisälle herkuttelemaan Pörrille antamallani kostealla muonalla. Pörri vahtii taustalla tarkasti, että mites tässä nyt näin kävi, et kaveri vetää pöperöt naamaan. Siis orpo-Pörri asustelee tällä hetkellä meidän omien kissojen kanssa ja on lujaa vauhtia asettumassa taloksi ja jos minusta on kiinni, niin Pörri ei meiltä enää pois muutakaan.

 

Ja kun kaveri kerran veteli pöperöt naamariinsa, niin tässä voi vaikka jo ruveta tassupyykille.

 

Syönnin päälle Siiri vetäytyi meidän kattien viihdekeskuksen ylimpään pesäkoppaan ja sai alemmille tasoille seurakseen Fiinun ja Tiinun.

 

Hoitokisujen puolella Latzi oli löytänyt itselleen talon parhaan paikan eli viileän tuulettimen edustan.

 

Ja Ripe kateuksissaan oli kaverin hännässä kiinni, mutta kuvaamisen ajaksi piti tietysti nostaa nenää ylemmäs ja hieman poseerata.

 

Sheeba joutuikin sitten tyytymään lattiamajoitukseen

 

Helinän pesue olikin sitten hieman väsyneempää sakkia. Takana Tuhkimo ja edessä Noki.

 

Esmeralda vielä jaksoi olla nippa nappa hereillä, mutta Lumikki olikin vetäytynyt jonnekin hukka piiloon nukkumaan ja koko Monkin pesue oli maastoutunut sängyn alle lepäämään.

Tuffen ja Cindyn pesueet on kokonaisuudessaan varattu.

Helinän pesueesta on vapaana Lumikki.

Monkki on vapaa ja Monkin pentueesta Mikki ja Minni.

Tuffen pesueesta on vapaana Täplä-poika.

Helinän pesueesta on vapaana Lumikki.

Cindyn pentue on varattu, mutta Ripe saattaa vapautua, riippuen Pörrin kohtalosta.

Monkki ja pentue ovat kokonaisuudessaan vapaana.

Aivan uskomaton pikkutouhuilija tämä Cindyn pentueen pienin Ripe-Rääpäle. Oikein asettui poseeraamaan, jotta saisin edustavan kuvan pienestä. Aamulla, kun menin pentujen luo, niin Ripe nukkui kaulatusten Helinän Esmeralda-pennun kanssa. Herkkää! Olisipa tuolloin ollut kamera käsillä.

 

Noki-pojalla oli aamutuimaan tissituokio.

 

Tuhkimo on hallinnut poseerauksen pienestä pitäen (VARATTU).

Ja ei Lumikkikaan siskoaan huonommaksi jää.

 

HUOM! Muista osallistua nimiäänestykseen!

Hetki sitten sain eteisen oven takana piilottelevasta Pörri-neidistä kuvan. Kaunis pikkuneiti ja hurmannut minut jo aivan täysin. Arka kuin mikä ja piilottelee päivät missä milloinkin. Varovaista seurustelua tiedossa siis hyvä tovi, jotta tämä neiti saadaan luottamaan ihmiseen.

Pörrin omistajia etsitään vielä, mutta jos heitä ei löydy, niin pikku Pörriäinen tarvitsee jossain vaiheessa huolehtivan ja kärsivällisen isäntäparin, jolla on viitseliäisyyttä seurustella pikkuisen kanssa kisun omilla ehdoilla. Ja Pörri tarvitsee itselleen ehdottomasti kissakaverin, joka auttaisi arkalaista voittamaan pelkonsa. Tällä hetkellä tuota 'kesytys'työtä tekee oma kissanelikkoni, mutta nekään eivät ole ihmeidentekijöitä, joten työ jatkuu myös mahdollisessa uudessa kodissa.

 

HUOM! Muista osallistua nimiäänestykseen

Sain kuin sainkin kuvattua loukkupentumme eli Monkin pesueen, josta kirjoitin tänään aiemmin.

Kuvien taso ei päätä huimaa, kun sängyn alla olevia pentuja tähtäilin kameralla, mutta saa näistä jonkinlaisen kuvan pentujen värityksestä.

Esittelenpä pennut tässä saapumisjärjestyksessä eli ensimmäisenä Minni, joka saapui samana iltana kuin emonsa meille. Kuvasta voit päätellä, että kissa jos toinenkin on sänkymme alla käynyt leikkimässä, kun sängyn tukirakenteiden ympärillä olevat kankaat noin repsottavat.

 

Seuraavana Mikki, jonka sukupuoli on vielä arvoitus, koska unohdin sen tarkistaa korvien puhdistuksen ja lääkityksen yhteydessä.

 

Ja viimeisenä Milla-neiti, joka kaikkein sitkeimmin vältteli loukkua. Kaunis neiti vai mitä?

 

Kuvissa lattialla näkyvät valkoiset palluraiset ovat kissanhiekkaa, jota on menestyksekkäästi kylvetty hiekkalaatikosta ympäriinsä

 

Pitääpä laittaa meidän kissojen kiipeilytelineistäkin kuvaa, kun on viime aikoina tullut jutusteltua enempi vain noista hoidokeista.

 

Alun perin meidän kisuilla oli näin vaatimaton teline.

Paremmaksi telineeksi viriteltiin miehen kanssa tällainen 'hökötys' pikkuisille yhdistelemällä kolme erilaista kiipeilytelinettä.

 

Tässä vielä tarkemmat zoomaukset telineen ylä- ja alaosista.

 

Ja talon suosituimmassa makuupaikassa lymyää tällä kertaa Tiinu.

 

 

 

Ihan ruuhkaa meinaa meidän ovesta olla sisäänpäin, kun kissoja sataa.

Tiistai-iltana kotiimme tupsahti Pörri-pentu, joka oli löydetty yksin harhailemasta. Pörri arvioitiin noin 8 - 9 viikon ikäiseksi pikkuneidiksi. Ensin oli tarkoitus antaa pentu Cindyn ja Helinän kimppahoitoon, mutta Helinä olikin sitten sitä mieltä, että vieras pentu ei ole sopivaa seuraa hänen pikkuisilleen. Pörri siis siirtyi toisen emokokeilun jälkeen meidän omien kissojemme seuraan. Jossain piilossa täällä tuo pieni nyt nukkuu. Kuvaakaan en vielä ehtinyt söpöläisestä ottaa.

Mikä Monkille nimeksi?

Edellisessä postauksessa kerroin uusimmasta kissapentueestamme. Monkki kuulostaa ainakin omaan korvaani hieman hassulta emokissan nimeltä, miten sinun?

Osallistu siis äänestykseen Monkin nimestä ja voita kissa-aiheinen käsityö, jonka värimaailmaan pääset vaikuttamaan eli työ valmistetaan voittajan julkistuksen jälkeen.

Vastausvaihtoehdot:
a) Monkki eli säilytetään nykyinen nimi
b) oma nimiehdotuksesi ?

Vastaa kommentoimalla tätä postausta viimeistään 3.8.2010 ja muista käydä tarkistamassa myöhemmin mahdollinen voittosi. Voittajan pitää ottaa yhteyttä minuun sähköpostitse.

Äänestyksen tulos ja Monkin uusi nimi julkistetaan 4.8.2010

Maanantai-ilta kisuhoidokkiemme joukkoon liittyi Monkki-mamma mustan Minni-pentunsa kanssa. Monkki saatiin kiinni iltapäivästä houkuttelemalla syliin, mutta Minni loukutettiin ruokahoukuttimella. Tänä aamuna loukusta löytyi tarkistuksen yhteydessä valko-musta Mikki (sukupuoli vielä tarkistamatta) ja iltapäivästä samaisesta loukusta poimittiin valko-musta Milla-neiti ja samalla todettiin, että koko perhe on koossa. Miten kauniisti (ja äänekkäästi) Milla-neiti rupesikaan kehräämään, kun näki Monkki-mamman. Iloinen jälleennäkemisen hetki, jota oli mukava seurata.

Pennut ovat arviolta 8 - 10 viikon ikäisiä ja arkoja, koska ovat elämänsä alkutaipaleen puolivilleinä erään talon kuistin alla. Pennut ovat saaneet jonkin verran kiinteää ruokaa talon rappusilta lautasella ja niitä on jopa jonkun verran onnistuttu silittelemään ennen loukutusta, joten aivan mahdottoman villeiksi ne eivät ole ehtineet kasvaa.

Ensimmäisinä hoitotoimenpiteinä emo ja pennut pääsivät 'tulotarkastukseen' eli korvien pesuun ja Stronghold-lääkitykseen. Minni myös punnittiin ja se paljastui n. 850 g painoiseksi, johon perustuu tuo mainittu ikäarvio.

Sekä emo, että pennut suhtautuivat tyynesti korvien pesuun ja lääkitykseen. Tullevat siis olemaan myöhemminkin kohtuu helppoja hoidettavia. Emokin on hieman varautunut, mutta hienosti on pentunsa hoitanut nuoresta iästään huolimatta. Saamamme tiedon mukaan Monkki-mamma on alle vuoden ikäinen eli hyvinkin nuori kissaäiti, mikä ei sinällään ole mitenkään epänormaalia.

Tähän hätään on kuva vasta mammasta. Pennuista kuvia tulee sitten myöhemmin, kun ne hieman rohkaistuvat ja uskaltautuvat kameran etsimen kohteeksi.

Nämäkin pennut sekä mamma etsivät aikanaan uusia koteja, mutta menee vielä useita viikkoja ennen kuin ne ovat valmiita muuttoon. Ennen muuttoa on edessä useita korvapesuja, matokuurit, rokotus, leikkaus ja turvasirun asennus sekä tietenkin pentujen kesytystä ja totutusta ihmiskontaktiin. Nämä pennut ja emo ovatkin todennäköisesti soveliaita hieman rauhallisempaan perheeseen, jossa isäntäväellä on aikaa ja tahtoa elää kissojen ehdoilla. 'Villit vekarat' eivät ole näille arkalaisille ehkä sitä parasta seuraa.

Helinä ja Cindy ovat päättäneet jakaa pentujen huoltajuuden. Kumpikin kissamamma imettää ja hoitaa muutenkin myös kaverimamman pentuja. Pennut leikkivät yhdessä ja odotettavissa onkin melkoista tassujen tepsutusta ja töminää, kunhan pikkuiset vielä hiukan kasvavat.

Ensimmäisessä kuvassa koko pentukatras. Edestä vasemmalla Sheeba ja hieman taaempana Latzi. Rykelmässä alimmaisena Ripe-Rääpäle, jonka päällä poikittain Tuhkimo ja Tuhkimon edessä Lumikki. Oikeassa ylänurkassa Esmeralda (vasemmalla) ja Noki.

 

Kuvassa hoitovuorossa Helinä ja Helinän päällä syömässä Cindyn Ripe-Rääpäle ja Helinän omat pennut (vasemmalta oikealle) Esmeralda, Tuhkimo, Lumikki ja Noki.

 

Cindyn pennut täyttivät juuri 6 viikkoa ja Helinän pennut 3 viikkoa. Itsellekin on vaikea uskoa, miten nuoria Helinän pennut ovat, kun katsoo, miten reippaasti ne jo temmeltävät Cindyn pentujen kanssa. Tuolle nelikolle on selvästi ollut etua isompien seurasta.

Cindylle ja Helinälle on molemmille jo koti tiedossa. Samoin Helinän pentujen hurmurineidille Tuhkimolle ja Cindyn kaikille pennuille.

Eilisiltana Cindyn pentuja käytiin katsomassa ja sen myötä Latzi ja Sheeba saivat uuden kodin. Ilo oli seurata, miten kauniisti äitinsä mukana olleet nuoret lapset käsittelivät ja leikittivät kisulaisia. Heidän kotiinsa on ilo antaa pentuja, kun vaistoaa, että pentuja kohdellaan nätisti ja niiden kanssa seurustellaan. Ja epäilemättä Latzista ja Sheebasta tulee näille tytölle ja pojalle ne elämän rakkaimmat kisut. Itse ainakin muistelen lämmöllä ja kaiholla lapsuusajan nimikkokissojani, mutta niistä tarinaa jossain toisessa postauksessa sitten tarkemmin.

Sheeba on oppinut jo senkin, missä on paras nukkumapaikka: auringonpaisteessa puhtaan pyykin päällä! Sheeban makuualustana olevista kankaista on tulossa uusia verhoja taloomme.

 

Sekä Ripe, että Latzi tykkäävät vahtia pesukonetta, jotta pesutulos on varmasti kunnollinen. Tässä pyykkkivahtina Ripe miehen kämmenellä.

 

Helinän pennuista vailla kotia ovat vielä Noki-poika sekä neidit Esmeralda ja Lumikki. Nämäkin pennut muuttavat mielellään uuteen kotiin toistensa kaverina/nuoren kissan seuraksi. Näistäkin pennuista voit tiedustella Hausjärven eläinsuojeluyhdistykseltä.

Ensimmäisenä esittelyssä Esmeralda (takana) ja Noki. Esmeraldalla ja Nokilla on molemmilla valkoiset mahaläikät takajalkojen luona. Muuten nämä pikkuiset ovat tasaisen harmaita. Esmeralda on hieman tummempi. Noki on väritykseltään hieman 'vanhana syntynyt', kun silmien ympärillä ja turkissa muutenkin on pidempiä valkoisia/vaalean harmaita karvoja. Melkoisen veikeä otus kaikkinensa.

 Lumikki odottelee myös kutsua uuteen kotiin. Lumikki on ensin 'valkaissut' itsensä ja sitten pukenut päälleen harmaan huppuviitan.

 

 Nämä Helinän pennut ovat vielä sen verran nuoria, että yksilöllisistä luonteenpiirteistä ei oikein ole päässyt selvyyteen. Sitkeitä kavereita nämä joka tapauksessa ovat, kun nujakoinnin tiimellyksessä saavat välillä isommat kaverinsa parahtamaan. Ja tämähän onnistuu helposti puraisemalla korvasta

 

 

Tuffen pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet huimasti viime viikkoina. Pienet ovat jo niin suuria, että menevät ensimmäiselle eläinlääkärikäynnille emonsa kanssa ensi tiistaina. Tällöin pienille tehdään varhaiskastrointi ja emo leikataan myös.

Tällä hetkellä pennuista on ilman kotia vieläTäplä-herra. Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, niin Jaakoppi pääsee tallikissaksi tosi toimiin. Tuffe muuttaa yhdessä Pikin kanssa uuteen kotiin ja Hilma-neiti hurmasi sijaisemäntänsä ja päätti tehdä hänestä uuden 'orjansa'.

 

Kimppakuvassa koko Tuffen pesue. Hyllyllä loikoilemassa Hilma ja Hilman kanssa nenätysten Täplä. Kuvaamisesta on sen verran aikaa, että en muista, kumpi veijareista (Piki vai Jaakoppi) on hiekkalaatikolla ja kumpi etualalla. Mustat herrat erottaa toisistaan vain läikkä valkoista rintapielessä.

 

 Ja ensimmäisessä yksittäispotretissa vielä kotia odotteleva Täplä. Täplä haluaisi muuttaa kotiin, jossa on jo odottamassa nuori kissa pikkuiselle kaveriksi. Täplä on tottunut myös lapsiin.

Mikäli olet kiinnostunut antamaan Täplälle kodin, niin otathan yhteyttä Hausjärven eläinsuojeluyhdistykseen.

 

 

Seuraavana poseeraa Hilma-hurmuri, joka on melkoinen diiva. Jos joku asia ei Hilmaa miellytä, niin se myös kuuluu...

 

 Ja hännänhuippuna kiipeilytelineessä hengailee Piki tai Jaakoppi. Kuvakulma on taas sellainen, että tunnistus ei luotettavasti onnistu, kun valkoinen kaulaläikkä ei ole nähtävissä.

 

 

Aurinkoisesta säästä nauttien on mennyt viimeinen viikko. Sain avukseni pari ystävääni siivoamaan ja järjestelemään varastoa ja keittiötä. Työn tulos on silmiä hivelevä.

Käsityöt ovatkin sitten vuorostaan olleet tämän viikon aikana hieman taustalla. Blogiin päivittämättä on kuitenkin kohtuullinen kasa neuleita ja virkkauksia, joten lähiaikoina on odoteltavissa massiivinen kuvaläjäys.

Pikkukisut kasvavat vauhdilla ja kohta onkin jo odotettavissa melkoista tassujen töminää, kun myös Helinän pennut intoutuvat juoksentelemaan ympäriinsä. Perjantai ja lauantai tulevat olemaan täyttä hulinaa, mutta toivottavasti jo sunnuntaina ehdin lisäämään uusia kuvia pikkuisista karvatassuista. Hyvinä kissauutisina voin kertoa, että Helinä sai lupauksen uudesta kodista toisen aikuisen kisulin kaverina.

 

Rescue-pennut lisääntyvät tasaiseen tahtiin. Viime perjantaina saimme iloksemme kaksi pentuetta lisää. Helinän pentue muutti makuuhuoneeseemme ja Tuffen pentue naapurillemme.

 

Tuffen pentue on syntynyt 10.5.2010 ja on siis nyt 8 viikon kunnioitettavassa iässä.

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa pentueen ainoa narttu eli Hilma. Ensimmäinen neuvolakäynti punnituksineen ja korvahoitoineen oli hieman uuvuttava ja pikkuneiti nukahti vaa'an ääreen. Hilma painoi 790 g. Hilma on oikea diiva ja muistaa kertoa, jos ruoka ei miellytä.

 

 Seuraavana vuorossa Jaakoppi-kolli, jonka ensimmäinen punnitus antoi tuloksen 910 g. Jaakoppi on jo hurmannut itselleen uuden palvelusväen ja pääsee aidoksi tallikissaksi. Jaakopilla on pienoiset valkoiset liperit kaulalla.

 

 Piki-kolli onkin sitten ihan pikimusta tapaus. Pikin ensimmäinen punnitustulos on 900 g.

 

Ja hännänhuippuna esittelyvuoron saa Täplä-kolli, joka painoi 930 g, ollen pentueen suurin temmeltäjä tässä vaiheessa.

 

 

Helinän pentue on syntynyt 27.6.2010 ja pennut olivatkin muuttaessaan meille vielä tosi pikkuisia. Ensimmäinen viikkoneuvola antoi kuitenkin hyvät painoluvut jokaiselle eli emo on tätä toista pentuettaan tehdessään ollut kohtuu hyvin voimissaan. Pentujen vähäisestä iästä ja muutosta johtuen emo 'käy kuumana', jos pentuja häiritään, vaikka itse onkin erittäin rapsutuksen ja hellyyden kipeä.

 

Pentueen ehdoton hurmuri on prinsessa Tuhkimo, joka onnistui hurmaamaan itselleen kodin vain näyttäytymällä tuttavilleni. Tuhkimon ensimmäinen punnitustulos oli 214 g.

 

 Prinsessa Esmeralda on pentueen tummin ja painoi viikon ikäisenä 206 g, ollen pennuista pienin.

 

 Prinsessa Lumikki on pentueen ainoa kaksivärinen pentu. Lumikki painoi 222 g.

 

 Ja viimeisenä esittelyvuorossa on Helinän pentueen ainoa prinssi eli Noki. Noki on Tuhkimon ja Esmeraldan tavoin kokoharmaa ja painoi 223 g.

Rääppis on aivan uskomaton tuumailija vai mitä olette mieltä seuraavasta kuvasarjasta.

 

Onpa tässä mukava nukkua,

 

 mutta hiukan mietityttää, mitä tekisi seuraavaksi.

 

 Jos aloittaisin jumpan kevyellä jalkojen nostolla

 

 ja kiertoliikkeellä.

 

 Ja vielä yksi vatsalihaksia tehostava puristus...

 

ja sitten onkin jo aika hiukan kamujen kanssa tankata

Hih! Ovat nuo pikkuiset niin mainioita pakkauksia.

 

Latzi on jo 'iso poika'. Niin tomera ja temmeltää mukavasti.

 

Sheebaa hiukan väsytti kuvaushetkellä.

 

Rääpäle on ihan mahdoton kämmenellä makoilija ja tykkää masurapsutuksista yli kaiken.

 

 

Rääpäle nukahti kämmenelle. Voiko pikkukatti enää rennomman näköinen olla?

Pikkuiset vipeltäjät kasvavat hyvää vauhtia. Enää ei emon hoidossa ole vaavi-kisuja, vaan pikkutaaperoita, joilla on uskomattomat äänijänteet tarvittaessa.

Viralliset punnitustulokset 3 viikon kunnioitettavassa iässä ovat (sulkeissa lisäys viikon aikana):

Rääpäle  304 g (40,7 %)
Sheeba  480 g (33,0 %)
Latzi  452 g (32,9 %)

Kokonaisuudessaan pennut ovat kasvaneet niin, että Rääpäle on tällä hetkellä noin 2,8 kertaistanut painonsa, Sheeba 2,5 kertaistanut ja Latzi 2,3 kertaistanut syntymäpainonsa. Eli porukan pienin syntymähetkellä on kasvanut kaikkein eniten.

 

 

 

Ilman sen suurempia tarinointeja tällä kertaa suoraan asiaan eli kuviin.

Ensimmäisessä kuvassa pikkuiset ovat syömäpuuhissa. Pennut ylhäältä alaspain: Sheeba, Rääpäle ja Latzi.

 

Ensimmäisessä yksittäispotretiss Sheeba, joka on tällä hetkellä pentueen suurin temmeltäjä.

 

Latzilla on jo 'isännän' elkeitä. Huomaa etutassujen asento!

 

Rääpäle on vielä hiukan reppanan oloinen, mutta kasvaa todella hyvää vauhtia. Tämä kuva on valitettavasti hiukan epätarkka, mutta yritäppä ottaa kuvia pikaisesti ennen kuin emo tulee mukaan säheltämään

Hih, vihdoinkin pieni Rääpäle on päässyt vauhtiin kasvussaan. Ensimmäisen elinviikkonsa aikana lisäsi painoaan vain 50%, kun Latzi ja Sheeba kasvoivat 70%. Nyt toisen viikon aikana Rääpäle on ottanut oikein kunnon kasvuspurtin ja painoa on tullut lisää viime viikon punnituksesta peräti 81,5%, kun Sheeba on kasvanut 54% ja Latzi 47%.

Viralliset punnitustulokset 2 viikon iässä:

• Rääpäle  216 g
• Sheeba  361 g
• Latzi  340 g

Tuoreet kuvat pikkuisista päivitän illalla, kun saan miehen kuvausavuksi. Emokissa on niin innokkaana kuvausapuna, ettei kuvien ottaminen ilman toista käsiparia onnistu.

Hih, olipahan taidetta ottaa kuva nukkuvista kissoista. Kuvauksen kohteet pysyivät nätisti paikoillaan, mutta pentujen emä oli enempi kuin innokas auttamaan kuvauksessa ja tuuppasi päällään kameraa monesti justiinsa laukaisuhetkellä.

Kuvan laatu ei siis välttämättä ole se paras mahdollinen, mutta ainakin tästä näkee selvästi, kuinka paljon Rääpäle on Latzia ja Sheebaa pienempi.

Meidän pikkuiset kisut kävivät juuri valokuvassa. Ikää pennuilla on tänään kertynyt jo huikeat 9 päivää!

 

Sheeba

 

Latzi

 

Rääpäle

Onpa edellisestä blogikirjoituksesta jo aikaa. Hyi minä!

Edellisen kirjoituksen jälkeen on kissarintamalla tapahtunut melkoisesti. Saimme yllättäen kotiimme lauantaina 5.6.2010 rescue-kissa Cindyn. Cindy oli saapuessaan ihan viimeisillään tiineenä ja pyöräyttikin seuraavana maanantaina neljä pentua.

Hassu kissa, ensikertalainen synnyttäjä, synnytti nuo pienokaisensa jostain syystä hiekkalaatikkoon.

Valitettavasti pienokaisista yksi oli niin vähillä voimilla varustettu, että ei jaksanut elää. Iloksemme jäi kuitenkin kolme kisulaista: Sheeba, Latzi ja Rääpäle.

Pennut pääsivät ensimmäiselle 'neuvolakäynnilleen' vuorokauden ikäisenä. Tämän tutkimuksen yhteydessä pennut punnittiin ja kuvattiin sekä tutkittiin sukupuolet. Virallisena neuvolavaakana toimi keittiövaakamme.

 

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa Sheeba-tyttö, joka painoi vuorokauden ikäisenä 138 g ja kasvaa todennäköisesti todella kauniin harmaa-valkoiseksi kissa-neidiksi.

 

Toisena esittelyvuorossa on Latzi-poika, jolla oli tuossa vaiheessa vielä voimakkaat raitahaamut takamuksen päällä. Painoa pikkuherralla oli 136 g.

 

Ja hännänhuippuna Rääpäle, porukan pienin ja sitkein poitsu. Rääppis painoi ensimmäisessä punnituksessaan vain 79 g. Voimatkin olivat kovin rajalliset vielä tuossa kuvausvaiheessa. Tällä hetkellä, reilun viikon ikäisenä, ei Rääppis anna pienen kokonsa hämätä, vaan on jo voimissaan ja kiistattomasti pentueen äänekkäin kaveri.

Lämpimät säät ovat miellyttäneet myös meidän kisuleita. Katit viihtyvät paremmin ulkona kuin sisällä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää näillä pihan valtiailla: välillä ollaan puussa korkealla tai terassin katonrajassa ja välillä taas kiipeillään pystysuoraa seinää pitkin navetan vinnille tai saunan välikatolle

Lienee aika esitellä myös tuorein blogikissoista eli Siiri-pieni, joka liittyi vahvuuteen elokuussa 2009.

Siiri on melkoinen veijari. Leikkisä, kehrääväinen ja armoton sylikissa. Halu olla sylissä voittaa jopa halun leikkiä emännän langoilla. Säännöt ovat siis sellaiset, että sylissä saa olla, jos jättää emännän kutimen samanaikaisesti rauhaan. Tämä oppi on mennyt loistavasti perille. Pikku-Siiri köllöttelee mieluusti sylissä keskentekoisen neuleen alla, kun saa välillä myös hiukan rapsutuksia.

Uskomatonta, mutta totta, voin jättää neuletyöt ihan mihin tahansa ja yksikään kissoista ei revi niitä minnekään !?!?!

Ja vielä toinen kuva, jossa Siiri on Fiinun halauksessa.

Vihdoinkin jaksoin taas palailla blogistanian ihmeelliseen maailmaan. Flunssahuuruisena muokkailin uuden pohjan.

Taustana oleva tapetti on löytänyt tiensä keittiömme välitilaan lasilevyn taakse. On muuten pahuksen hyvännäköinen vihreiden kaapin ovien kaverina.

 

Blogin tunnuskuvaan pääsivät blogikissat Siiri ja Tiinu sekä Siirin takatassut ;-)

Heleijaa, muutaman kuukauden tauon jälkeen!

Meidän Mini-mamma kissi on paljastunut todelliseksi vesipedoksi. Talviaikaan kävi ahkerasti joen toisella puolella olevassa naapurissa kyläilemässä jäitä myöden ja nyt kesän tultua vierailut jatkuvat... UIDEN!

Uskomaton katti.

 

Pikkupiiperoiset, Fiinu ja Tiinu, ovat myös kasvaneet ja kesyyntyneet kevään aikana. Tiinun mieluisin nukkumapaikka on nykyisin mun vieressäni/päälläni sängyssä ja Fiinu nukkuu sitten sängyn vieressä senkin päällä. Aamusella on 'aivan pakko' saada rapsutuksia ja kehräys onkin sitten melkoista jyrinää.

Fiinu ja Tiinu ovat edelleen jatkaneet huimaa kasvuaan ja kehitystään täysivaltaisiksi perheenjäseniksi.

Varsinkin iltaisin mennään, eikä meinata. Lattia tömisee, kun piiperot juoksevat iltaravejaan. Myös kiipeily/makoiluteline on hyökkäysten kohteena säännöllisesti.

Pikkupiiperot, Fiinu ja Tiinu, ovat nyt asustaneet meillä reilun kuukauden. Huima kehitys pakoilevasta, arasta pikkukissistä reippaaksi kissaneidiksi on totta kumpaisenkin kohdalla.

Fiinu on jo hyvin määrätietoinen, 'oman arvonsa tunteva' kissaneiti. Aikoitellen tosin vieläkin säntäilee pakosalle, jos liian rivakasti lähestyy, mutta rohkeasti ottaa kontaktia.



Tiinu on enempi 'sohvaperuna' ja nauttii suunnattomasti rapsutuksista, etenkin korvien seutuvilta ja päästä pitää rapsuttaa oikein voimalla. Ellet käytä kissineidin mielestä riittävästi voimaa, niin siihen annetaankin sitten selkeät ohjeet ;-)

Mini-mammalla on toisinaan varsin persoonallinen lepoasento



Melu ja Casper (in memoriam) tykkäsivät nukkua sylitysten. Casper aikoinaan Mini-mamman ulkoillessa hoivaili pentuja. Melu tuosta pentueesta jäi itselle ja hyvin Casper pikkukollin opetti kunnon kollin tavoille. Nyt Melu vuorostaan opastaa pikkupiiperoita.

Melu-kolli on ottanut urakan pikkupiiperoiden kasvattamisesta kelvollisiksi kissoiksi. "Isoveljen" vastuu on valtava ja välillä pitää hiukkasen levätä.



Pikkupiiperotkin ovat kasvaneet reilusti, eivätkä ole enää pikkukissejä, vaan reippaita teinikissoja. Tässä kuvassa ovat makuuhuoneessa remonttia paossa. Fiinu on kuvassa etuvasemmalla ja Tiinu kurkistelee takaa.



Molemmat ottavat mieluusti vastaan rapsutteluja ja kehräävät kiitokseksi todella kauniisti. Hiljaisia otuksia ovat muuten edelleen. Villikissan tausta vaikuttaa muutoinkin, sillä pikkuiset ovat aikoitellen hyvinkin varautuneita ja lähestyminen pitää tehdä riittävän varovaisesti.

Pitääpä vielä esitellä tuo meidän kollipoika, joka tunnetaan myös erittäin tehokkaana itsekulkevana hiirenloukkuna. Melu on Mini-mamman lokakuussa 2007 syntyneen pentueen 'jäänteitä'. Viisi pientä piiperoista muutti uusiin koteihin ja Melu-kolli jätettiin ihan tarkoituksella Minin avuksi pyyntitöihin.

Kolli ei välitä, vaikka ulkona kuinka myrskyäisi, 'työt' hoituvat moitteetta.

Iloinen yllätys odotti kotiin saapuessa. Melu-kollia huhuilin sisälle, niin kutsuun vastasikin ensimmäisenä reilun kaksi viikkoa kateissa ollut Mini-mamma. Hyvinvoivan oloinen kissi juoksi sisälle. Missä lie naapurustossa, metsän takana, ollut 'päivähoidossa'. Kuva valitettavasti vain on hieman heikkolaatuinen, kun pikipäin sen kännykän kameralla napsaisin.

Pikkupiiperot ovat vaeltaneet uteliaina viikonlopun ympäri taloa. Keittiö on kohta tutkittu läpikotaisin ja Melu-kollin kanssakin on hierottu tuttavuutta.

Yksi asia vain näin emäntänä hämmentää: pikkupiiperot eivät nau-u! Pari pientä naukaisua on vahingossa päässyt kuulemaan, mut siinä se sitten onkin ollut. Hiljaisia pieniä vaeltajia, kun vertaa Meluun, joka nimensä mukaisesti muistaa ilmoittaa läsnäolonsa usein ja äänekkäästi.

Pikkupiiperot ovat tosin kunnostautuneet aktiivisina 'suttaajina' eli ne nuoleksivat kättä innokkaasti silityksen lomassa.

Pikkupiiperot antavat välillä puhevuoron emännälle:

Blogeja kierrellessäni löytyi Kikiltä tarinaa kesäkissoista ja toive jatkaa viestiä eteenpäin, joten tässä sen nyt teen.

Pyydänkin Sinua hyvä blogiystäväni, kopioimaan tämän päivityksen kokonaisuudessaan blogiisi, linkkeineen päivineen. Pyydän myös, että pitäisit silmällä ympäristöäsi ja ilmoittaisit hylätyistä kissoista ja koirista paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle.

Teenkin yhteydenoton mahdollisimman helpoksi sinulle ja kaikille blogiasi lukeville: yhteystietoja löytyy (klikkaa linkkiä):

 Suomen Eläinsuojeluyhdistys > SEYn jäsenyhdistykset

Sainpahan tuon emännän taas patistettua toimimaan näppiksen käyttäjänä ;-)

Ensimmäiset pari viikkoa uudessa kodissa ovat nyt takana ja me Fiinun kanssa olemme jo kovin reippaita. Fiinu yllätti emännän viime lauantaina asettumalla mukavasti syliin kehräämään ja minäkin sitten parin päivän viiveellä toimin samoin. Melu-kolli on vieläkin aika pelottava ja ihmisiä kun tulee samaan huoneeseen, niin me Fiinun kanssa siirrymme tarvittaessa ripeästi piiloon.

Emäntä ja isäntä ovat ihmetelleet, minne Mini-mamma on hävinnyt. Epäilivät jo, että Mini närkästyi meidän tulostamme ja lähti pois kotoa. Mamma on ollut jo yli viikon kateissa. Liekö joku metsäneläin pyydystänyt Minin vai mitähän on tapahtunut ?

tv. Tiinu

Hei!

Olemme Fiinu ja Tiinu, kaksi pientä orpokissaa. Tahdomme jakaa tarinamme kanssasi.



Eläinlääkärin arvion mukaan olemme syntyneet kesäkuun alkupuolella. Päädyimme Hausjärven eläinsuojeluyhdistyksen kilttien tätien ja setien hoiviin jostain navetasta syyskuun puolessa välissä. HEYn täti laittoi ystävällisesti treffi-ilmoituksen yhdistyksen nettisivuille



ja olipa HEYn toiminnasta juttu paikallislehdessäkin, joten nykyinen emäntämme ja isäntämme (näin he kuvittelevat, mutta palvelijoitammehan he oikeasti ovat) osasivat tulla kissataloon meitä katsomaan.

Emäntä ja isäntä olivatkin sitten niin mukavia, että halusivat antaa meille molemmille uuden kodin, vaikka oikeasti olivatkin tulleet katsomaan itselleen yhtä uutta kissaa Mini-mamman ja Melu-kollin kaveriksi. HEYn topakka puheenjohtajatäti taisi hiukkasen heitä siihen suuntaan ohjaillakin, että me muuttaisimme mielellämme yhdessä.

Olemme vielä hieman arkoja ja isot ihmiset ovat aavistuksen pelottavia olioita. Muutimme ke 22.10.2008 emännän ja isännän luokse ja kaikki on vielä nii-iin jännittävää! Emännän ja isännän vanhat kissat aiheuttavat meissä myös vielä pelonväristyksiä, mutta oikein kauniisti kehräämme, kun meitä hellitellään. Ja ruokakin meille maistuu oikein mukavasti.