Joulupukilla tien valaisusta vastuussa on Petteri Punakuono, mutta meillä valoa pimeyteen tuo Tiinu-neiti.

Muistakaa maltti liikenteessä ja pitäkää rakkaistanne huolta. Tämä tupa hiljenee joulun viettoon kissojen kehräyshurinoiden säestämänä.

Rauhaisaa joulua.

Kyllä nuo meidän kissat ovat mainioita.

Lumisateen muututtua rännäksi ja edelleen vedeksi tuli sisälle märkä kolli. Vaan eihän se sovi lauman kingin olemukseen ollenkaan, että turkki märkänä oleskeltaisiin, taikka itse tuo turkki nuoltaisiin kuivaksi, ehei! Oli jälleen kerran aika kuivaushenkilöstön sännätä suorittamaan tehtäviään. Ja kuivaamiseen ei ihan mikä tahansa pyyhe Hänen Kunikaalliselle Kissaudelleen kelpaakaan, vaan tehtävään on käytettävä pellavaista kuivausvälinettä.

On meillä hassuja katteja taas. Mies sohvalla istuessaan rapsutteli Fiinua ja sen seurauksena vieressä makoillut Melu rupesi kehräämään. On se vaan niin mukavaa, kun kaveria silitetään.

Lauantaina kisumiirut saivat tutustuttavakseen ystävämme kehittelemän lelun. Uutuuteen suhtauduttiin tietenkin äärimmäisellä varovaisuudella, ettei vaan ihmishenkilökunta huomaisi lelun houkuttelevuutta.

Siis mähän en oo tosta lelusta yhtään kiinnostunut. Tollanen lankaviritys, höh!

Siis ihan mahdoton kapistus nyt, kun tarkemmin katson.

Ei siis vois vähempää kiinnostaa...

Mut, jos mä nyt kuitenkin ihan varovaisesti noitten ihmisten mieliks vähän leikkisin.

Lopputulos: lelun hillitön pyörittely ympäri lattioita.

Mulla on ollut melkoinen sukkabuumi tänä kesänä päällä. Miehelle valmistui juuri seitsemäs sukkapari Cewecin California Salida -langasta. Näihin seitsemään sukkapariin upposi lankaa 785 g. Nämä sukat tulevat miehelle viime talvena neulomieni viiden sukkaparin kaveriksi, joten eiköhän miehen varpaat ensi talven ajan lämpiminä pysy.

Itsellekin on tullut tehtyä parit sukat ANY-sukkalangasta. Lisäksi tuttavalle tein sukat nokkosella värjäämästäni Novitan Seitsemästä veljeksestä. Ja siitä tuli mieleeni, että olenkohan keväällä itselleni tekemääni nokkossukkapariakaan vielä esitellyt?

Ensimmäistä miehelle tekemääni sukkaparia ohuesta sukkalangasta (100 g = 420 m) viime talvena aloittaessani olo oli lähinnä tuskainen, että ei tästä voi ikinä koskaan milloinkaan valmista tulla, kun näin ohuesta langasta 2½ numeron puikoilla pitää tehdä. Toiveena oli lisäksi suhteellisen pitkä varsi ja miehellä kun tuo jalka on pieni ja vaatimaton kanootti kokoa 46. Sai siinä silmukan, jos toisenkin vääntää ennen kuin ensimmäinen sukkapari oli valmis. Muutaman sukkaparin jälkeen tuska ohuesta langasta helpottui ja mukavastihan noita nyt syntyy, kun mallikin on hioutunut matkan varrella sellaiseksi, että sen muistaa vaikka unissaankin.

Tarkkaavaisimmat kuvasta huomaavat, että ruskean sukkaparin varsi on hieman lyhyempi kuin muiden sukkien, vaikka malliltaan identtisiä sukkia muka tein. No, tekevälle sattuu ja yllättäen käsissäni oli ruskea sukkapari, jossa toisen sukan varsi on lyhyempi kuin toisen. Ei muuta kuin tekemään molemmille sukille sitten uutta paria. Vielä on työn alla sen 'oikean' mittaisen varren omaavan sukan pari. Tosin sen valmistuminen joutuu odottamaan käyntiä Lankamaailmassa, kun tuota ruskeaa lankaa ei ole enää kuin vajaa kerä jäljellä ja siitä ei yhtä sukkaa synny.

Ennen sunnuntain saunakäyntiä käväisin pihalla kameran kanssa ja ikuistin sitkeän kukkijan eli muutaman vuoden takaisen äitienpäiväruusun, joka on viihtynyt erityisen hyvin pihakukkanakin. Talvehtinutkin oikein mukavasti tuossa penkissään. Eivät taida enää nuo nuput jaksaa tänä syksynä aueta, mutta siitä viis, niin ahkerasti tuo ruusu on koko kesän kukkinut. Pitääkin palkita se ennen seuraavaa kasvukautta vielä hevosenlannalla, niin jaksaa vastakin kukillaan ilahduttaa tuossa jasmikkeen vieressä.

Kamerasta kuvia koneelle siirtäessäni katselin myös muita koneella olevia kuvia ja vastaan tuli tämä söpöstelykuva Siiristä ja Sulosta. Kuva on valitettavasti hieman utuinen, kun aikoinaan sen kännykän kameralla olen näpännyt ja eipä tuolloin käyttämässäni kännyssä kovin hääppöinen kamera ollut.

Kuvassa Siiri edessä ja Sulo takana. Kuvakulma aiheuttaa sen, että näyttäisi tuo meidän Siirulainen olevan kovastikin veljeään suurempi, mutta kyllä totuus on se, että tänä päivänä veljensä on ihan oikean kollin kokoinen ja Siiri edelleen kovin pieni jopa narttukissaksi. Vaan eipä anna Siiri-pieni kokonsa hämätä, vaan antaa kyytiä niin hiirille kuin terassilla olevan ruokakupin kimppuun käyville harakoillekin. Sulo ei kuulu meidän omaan kissavahvuuteemme, vaan asustaa tuttaviemme luona ja nauttii elostaan siellä täysin siemauksin.

Toisin kuin edellisessä postauksessani mainitsemani hienoinen vaikeus saada Pörriäistä kutsusta sisälle, niin Siiri tulee yli pihan täyttä kiitoa kutsun kuullessaan. Välillä pitää oikein ihmetellä, miten kevyesti tuo kissiäinen oikein liitää nurmikon poikki. Näyttää nimittäin siltä, että tassut eivät kyllä nurmen pintaa tavoita kovin useasti.

Nyt taidan ottaa mallia noista nukkuvista kissimiiruista ja kömpiä peiton alle elvyttäville unille valmistautuen alkavan viikon koitoksiin.Hyvää yötä ja riemukasta alkavaa viikkoa!

Meillä on ollut pienoisena ongelmana jo jonkin aikaa, että Pörri kaikessa jästipäisyydessään ei kovin hyvin tule kutsuttaessa sisälle. No, kuka sitä nyt orjia tottelisikaan. Vaan eipä tajunnut tuo kissa, mihin narahti, kun käytin houkutteena purkkiruokaa.

Menetelmänä siis klassinen Pavlovin koirateoria, jossa koirat ehdollistettiin kellon ääneen juuri ennen ruokailua. Tässä tapauksessa vain ruokaa edeltää emännän kaikuva kutsuhuuto ja kissitys. Tulee muuten tuo Pörriäinenkin aika vinhaa vauhtia pihan yli loikkien, kun kutsun kuulee. Ja hirmuinen kiire kisulaisella on syöksyä ovesta sisään ja suoraan ruokakupille odottamaan herkkuja eli purkkimuonaa.

Missähän vaiheessa katti tajuaa, että purkkimuonatarjoilu on kuitenkin vain kerran päivässä?

Kuvassa Pörri-pieni vanhan perunakopan täytteenä.

Työntäyteistä pakerrusta ovat lähiviikot olleet eli koulussa on päästy vauhtiin ompelu- ja suunnitteluopinnoissa.

Aiemman postauksen ihmishahmoista on edetty hameen suunnitteluun ja jotain suht valmistakin on sillä saralla jo tullut. Omilla mitoilla piirtämäni hameen peruskaavan perusteella ompelemaani testihameeseen sain eilen sovitusapua ja tällä hetkellä on työn alla korjatulla kaavalla ihan oikea hame. Huomenna toivottavasti pääsen jo kaavoittamaan suunnittelemaani hamemallia ja sit pikipäin myös leikkaamaan ja ompelemaan sitä. Kuvia hameesta sitten tuonnempana, kun saan sen valmiiksi.

Nyt pitkästä aikaa mulla on taas omien mittojen mukaan tehty viimeisen päälle trimmattu hameen kaava, joten hameita saattaa lähiaikoina syntyä muitakin kuin nuo koulutyönä ommeltavat. Niitä hamekuvia saattaakin siis tulla useampia.

Parin viikon päästä koulussa onkin sit jo vuorossa paitapusero-tyyppisen paidan/tunikan suunnittelu ja valmistus. Paidan pitää sopia nyt valmistettavan hameen kanssa käytettäväksi, joten sekin kyllä tuli jo suunniteltua valmiiksi tuon hamesuunnittelun ohessa. Pääsen siis hameen ompelun jälkeen vauhdilla kaavoittamaan paitaa.

Sää on meidän kulmilla muuttunut varsin syksyiseksi sateineen ja tuulineen, joten on hyvää aikaa puuhastella kaikkea sisällä, kun ulos ei ehdoin tahdoin viitti nokkaansa tunkea. Eilen otin taas puikot käteeni ja tikuttelin joutessani muutaman tiskirätin ikuvanhasta Finlaysonin Karoliina-langasta (85 % puuvilla, 15 % viskoosi). Mukavan tuntuisesti soljui puikoilla ja todennäköisesti toimii rättinä vallan mainiosti. Testikäyttöön saakka en ensimmäistä tiskirättiä vielä ole saanut.

Eihän sitä postausta ilman kissakuvaa, joten laitetaanpa tyrkylle meidän Pörri-pieni, josta on lujaa vauhtia kehittymässä loistava vahvistus meidän hiirenpyytäjäkissojen joukkoon. Tätä kissa ei sadekeli haittaa, kun reippailee ulkona. Välillä tulee sisälle niin tuhannen rapaisena, että melkein hirvittää, mut kissaa itseänsä ei kuraiset tassut ja mahan alus sekä märkä selkämys näytä haittaavan yhtään. Ja sitten, kun turkki on putsattu, niin on hyvä asettua nojatuoliin päivätorkuille.

Jiihaa! Vihdoinkin Pörri suostui tulemaan sisälle.

Hyvän tovin sain pikkuista - jos nyt 4,5 kiloista voi pieneksi kutsua - houkutella syliin, mutta onnistuinpa kuitenkin. Apujoukkoina toimi jälleen kerran menestyksekkäästi HKn ohuen ohuet ylikypsät saunapalvikinkkuviipaleet. Noilla kinkkupaloilla on meidän huushollissa kesytetty puolivillejä pentuja ja suostuteltu kissejä milloin mihinkin. Ja ilman muutahan nuo herkkupalat toimivat kiitospaloina lääkkeen jälkeen.

Tällä hetkellä miirulainen nukkuu mun jalkojeni vieressä pöydän alla olevalla makuualustalla. Rankkaa on pienellä ulkona ollut, kun ihan raatona nukkuu, mutta hyvin on hiiriä ja muuta pienötökkää itelleen ruuaksi pyytänyt, kun hyvässä lihassa tuo näyttää edelleenkin olevan parin viikon ulkokeikan jälkeen. Niin vain on meidän kissakatraan yksi jäsen jälleen siirtynyt hiirenpyytäjien arvostettuun joukkoon. Itsekulkevia hiirenloukkuja löytyy tällä hetkellä talosta kolme ja sisäkasvattiseurakisuja kaksi. Varsin mukava joukko.

Oheinen kuva on napsaistu Pörriäisestä helmikuun lopulla, kattimuksen ollessa reilun puolen vuoden ikäinen.

Enpä malta olla tässä vielä mainitsematta: olin viime viikonloppuna aivan loistavalla huovutuskurssilla Lahden kansanopistossa. Kurssin opettajana oli unkarilainen tekstiilitaiteilija Vanda Robert. Kuvia ja tarinaa kurssin tuotoksista tuonnempana, kun olen selvinnyt viikonlopun aiheuttamasta tietoähkystä ja univelasta.

Sniif! Meidän pikku Pörri on ollut jo toissa iltapäivästä alkaen liesussa. Hiukkasen meinaa pienen päältä olla murhetta, kun on ulkoillut vasta pari kuukautta. Onhan tuo ihan skarppi katti - jo reilun vuoden ikäinenkin - mutta, kun on rescue-kissan taustalla varustettu, niin hiukka suojelevaisemmin kisumiiruun suhtautuu kuin sellaiseen pentuun, joka on ihan syntymästään saakka omassa hoidossa ollut.

Pörri on tähän asti ulkoillut sellaisia yön yli tai sit päivän reissuja eli jokaisen vuorokauden aikana käynyt sisällä suojaisassa tilassa koisimassa hyvän tovin. Nyt reissun pituus on poikkeuksellinen. Toivon kyllä, että kisulainen pikapuoliin näyttäytyisi. Pelottaa, että onko päätynyt ilveksen, tms. mettän asukin ruokalistalle. Toisaalta järki sanoo, et on tuo kattimus sen verran kova luu välipalaksi napattavaksi, ettei kimppuun pyrkijä ihan vähällä selviä. Mutta ne tunteet...

Tänään tuntuu kaikki muukin menevän päin metikköä.

Aamupalan jälkeen laitoin hyvää teetä hautumaan ja lappasin irtopuruja kannuun perinteisellä 'one spoonful for the each cup and one for the pot' -menetelmällä. Maukasta teetä olisi tullut, mutta unohdinpa tuon pannun sitten pöydälle myssyn alle ja lähdin pihatöihin.

Pihalla tarkoituksenani oli niittää niityksi muuntautunutta nurmikkoa vähän siivomman näköiseksi. Pääsin puuhassa tuskin alkuun, kun raivaussahan ruoholeikkuupään yksi kolmesta terästä otti ja erkani liki maata kiertävälle radalle. Oli sitten kyseisen terän kiinnityspultti tärryyttänyt ittensä irti ja se siitä sitten. Varateriä olisi ollut laittaa tipahtaneen tilalle, mutta tuollaista laakeroitua pulttia ei tietenkään varastossa ollut yhtään, kun eihän niitä nyt hukkaan mene.

Ja vielä yksi kuva tuosta omille retkilleen lähteneestä pikkuisesta hurinaterapeutista... Okei, myönnän, ei tuo enää niin kovin pieni ole. Painoakin taitaa olla jo 4,5 - 5 kg. Varsin hyvänkokoinen narttukissaksi. Ja luonnetta riittää, vaikka kavereille jakaa: älä ala mulle, ettei mun tarvii alkaa sulle, räps!

... teitä lukijani, vaikka edellisestä postauksesta onkin jo jonkin verran aikaa.

Edellisen kirjoitustuokion jälkeen on vain ollut sen verran menoa ja meininkiä, ettei ole ehtinyt kirjoittamaan. Olen järjestellyt olo-/työhuone kokonaisuuttamme uuteen kuosiin ja käsityölinjallakaan ei ihan hiljaista ole ollut. Kuvia laittelen valmistuneista töistä ja sisustuksesta, kunhan saan yksityiskohdat paikoilleen.

Maanantai-iltana vierailin Lumivalkoista-blogin Minnamarikan luona. Melkein kuusi tuntia hurahti ihan hetkessä ennen kuin kumpikaan meistä tuli katsahtaneeksi kelloa. Huuuups! Olipa se jo paljon. Niin siinä käy, kun ei ollut miehiä vahtimassa tekosiamme ja muistuttamassa ajankulusta. Hupia ja naurua riitti illan mittaan, samoin kuin uutta oppia kumpaisellekin. Myös Minnamarikan kisulaiset saivat omat rapsutuksensa ja olivat kovin kiinnostuneista meidän kissojen tuoksuista, joita vaatteissani mukanani kuljetin. Tämänkin illan tuotoksista tarkemmin, kun saan kelvollisia kuvia kameraani.

Ja sokerina pohjalla. Meidän Pörri-pieni on vihdoinkin pääsemässä aukean paikan kammostaan. Kisumisu ulkoili eilen hyvän tovin ja kaiken huipuksi vielä useaan otteeseen myllänneen ukonilman aikana. Hiukka oli huoli, miten kisulainen pärjää, mutta järki kyllä kertoi, ettei mitään hätää pitäisi olla, kun kissi ei ukkosesta välitä pätkääkään. Hyvin oli katti itsensä hoitanut ulkona sateessa ja tuulen tuiverruksessa, kun myräkän rauhoituttua turkki kuivana ilmaantui terassille odottamaan, että henkilökunta avaa oven. Kovin topakasti myös Melu on nyt pienen ottanut siipiensä tassujensa suojaan hiirenpyyntioppilaaksi.

Sain Puikkomaniaa -blogin Angeliquelta haasteen ottaa tuoreen kuvan yhdestä kisulaisestani, julkaista ko. kuva ja samalla kertoa jotain kuvatusta kisumisusta. Lisäksi vielä haaste pitäisi jatkaa eteenpäin kahdelle blogittajalle. Jotta ei unohdu, niin haastan mukaan Lumivalkoista -blogin Minnamarikan ja Jupinaa ja jurputusta -blogin Sarin.

Ja sitten kisuun ja kuvaan.

Päivän, eikus jo illan kuvattavaksi päätyi porukan pomo eli Melu-kolli. Melu ei hyvään toviin ole blogiin päässytkään, ehkä sen vuoksi, ettei pahemmin ole sisälläkään näyttäytynyt. Kesäkeli tarkoittaa kollille sitä, että aika vietetään tehokkaasti töissä, siis hiirijahdissa ja reviirirajoja tarkkaillen. Liki viikon verran kolli on taas kuljeksinut maita ja mantuja. Välillä on pikaisesti käynyt kotona ilmoittautumassa ja sitten taas hävinnyt metsän siimekseen.

Muutaman päivän jatkunut sadekeli toi kollukaisen hetki sitten kosteahkona sisälle ja ruokatuokion jälkeen makoilu sohvalla isännän tätin kutoman shaalin päällä vaikutti erittäin mukavalta vaihtoehdolta. Kollukaisen ilmekin kertoo, että häivy siitä salaman räiskees kanssa, mä haluun nyt levätä rauhassa.

Melu on meidän vanhan - naapuriin muuttaneen, nyttemmin leikatun - emokissan viimeisestä pentueesta syksyltä 2008. Tuolloin vielä kollivanhus Casper oli joukon pomo ja Melu pääsikin Cassun ohjauksessa hyvään kouluun kunnon kollin tavoille. Melun ansioihin voidaan lukea mm. Fiinun ja Tiinun kesyttäminen mitä suuremmissa määrin.

Talviaikaan Melulla on oma nukkumapaikkansa sängyn nurkalla miehen jaloissa.