Tällaisen vanhan (valmistunut 1949) talon varastoista löytyy melkoisesti aarteita, mikäli aiemmat asukkaat eivät ole olleet kovin innokkaita heittämään tavaraa pois. Siivosin parin ystäväni kanssa saunan eristämätöntä päätyhuonetta, joka on toiminut koko aikansa varastohuoneena. Melkoisia aarteita sieltä löytyikin: vanha arkku (tosi huonokuntoinen kansi), taikinatiinu, vanhoja sahoja, yms. työkaluja, pöytä, pieni myrskylyhty, pyykkilauta (mieheni muisteli lapsena nähneensä sen käytössäkin) ja hillitön kasa eri kokoisia laadukkaita kotitekoisia pärekoreja.

 

Varaston seinällä roikkunut myrskylyhty on tosiaan normaalikokoista lyhtyä pienempi. Muita tarvekaluja löytyikin sitten seinälle säilöttynä useampia.

    

 

Kuten kuvasta näkyy, olivat taikinatiinun metallivanteet tipahtaneet jo lattialle. Tiinu pääsikin isompaan saaviin turvotukseen ja odottaa nyt perusteellista pesua juuriharjalla ja mäntysuovalla. Mihin käyttöön taikinatiinu pääsee, on vielä arvoitus, mutta ilman muuta joku tehtävä sille löytyy talon sisustuksessa.

 

Vanha pyykkilauta oli myös viettämässä eläkepäiviä varaston nurkkaan hylättynä. Se pääsi pesun jälkeen talon vanhana tarvekaluna apukeittiömme seinälle. Apukeittiömme on oikeammin kodinhoitohuone, mutta talon historiassa joskus nimiytynyt apukeittiöksi, niin olkoon sitten apukeittiö, eikä kodinhoitohuone. Seinällä otettu kuva pyykkilaudasta ei valitettavasti tee oikeutta sille, mutta alemmasta kuvasta näkyy paremmin vielä laudan yläosassa oleva valmistajan tiedot sisältävä polttomerkki.

   

 

Tässä kuvassa näkyy osa korisaaliista, jota oli kaikkiaan n. 35 perunakoppakokoista ja kymmenkunta pyykkikoppakokoista ja muutamia sekalaisia koreja päälle. Lisäksi löytyi muutama tuohikontti.

 

Tuosta korikasasta saimmekin loistavat säilytyskorit keittiön yläkaappien päälle. Huomaa tarkka mitoitus.

 

Vanha pöytä oli hautautunut kaiken tavaran joukkoon niin, etten itsekään ollut sitä aiemmin varastossa huomannut. Nyt sitten silmiin tarttui ja tämä pöytä tulee muuttumaan apukeittiöön puhtaan pyykin käsittelyalustaksi aiemmassa kuvassa esiintyneen pyykkilaudan alle.

 

Varaston hyllyllä makoili myös vanha kapiokirstu, joka tästä kuvakulmasta näyttää ihan hyvältä, mutta kannen päälliosa on menetettyä kauraa eli aivan surkeassa kunnossa maalaukselta ja nurkista puuttui jo viilukerroksiakin. Osaavan entisöijäammattilaisen käsissä tästä arkusta kuoriutuisi vielä todellinen helmi.

 

Tämä kirjoituspöytä löytyi talon ullakolta jo aiemmin ja pöytälevyn jo hion kevyesti ja lakkasin värittömällä lakalla. Varastosta löydetyn pöydän myötä kuitenkin ajatus eteni ja tämä kirjoituspöytä päätyy apukeittiöön ja saa pöytälevyynsä ja laatikoiden etupaneeleihin ja kaapin oveen tumman värin ja runkoon kerman värin samoin kuin varastosta löytynyt pöytä levyynsä tumman sävyn ja jalkaosioon kerman värin.