Ja niin siinä sitten kävi, että kissat makoilevat edelleen ihan raatoina tämän lämpöaallon kourissa. Ja tietenkin vielä niin, että varaamattomat pennut olivat kaivautuneet lepäilemään piiloon, joten niistä en tähän hätään saanut kuvia eli tässä postauksessa esiintyvät vain omat kissat ja varatut pennut. Vapaita pentuja yritän kuvailla taas illemmalla, josko olisivat silloin innokkaampia asettumaan kuvattavaksi.

 

Siiri tuli hiirenpyyntiretkiltään sisälle herkuttelemaan Pörrille antamallani kostealla muonalla. Pörri vahtii taustalla tarkasti, että mites tässä nyt näin kävi, et kaveri vetää pöperöt naamaan. Siis orpo-Pörri asustelee tällä hetkellä meidän omien kissojen kanssa ja on lujaa vauhtia asettumassa taloksi ja jos minusta on kiinni, niin Pörri ei meiltä enää pois muutakaan.

 

Ja kun kaveri kerran veteli pöperöt naamariinsa, niin tässä voi vaikka jo ruveta tassupyykille.

 

Syönnin päälle Siiri vetäytyi meidän kattien viihdekeskuksen ylimpään pesäkoppaan ja sai alemmille tasoille seurakseen Fiinun ja Tiinun.

 

Hoitokisujen puolella Latzi oli löytänyt itselleen talon parhaan paikan eli viileän tuulettimen edustan.

 

Ja Ripe kateuksissaan oli kaverin hännässä kiinni, mutta kuvaamisen ajaksi piti tietysti nostaa nenää ylemmäs ja hieman poseerata.

 

Sheeba joutuikin sitten tyytymään lattiamajoitukseen

 

Helinän pesue olikin sitten hieman väsyneempää sakkia. Takana Tuhkimo ja edessä Noki.

 

Esmeralda vielä jaksoi olla nippa nappa hereillä, mutta Lumikki olikin vetäytynyt jonnekin hukka piiloon nukkumaan ja koko Monkin pesue oli maastoutunut sängyn alle lepäämään.