Sain kuin sainkin kuvattua loukkupentumme eli Monkin pesueen, josta kirjoitin tänään aiemmin.

Kuvien taso ei päätä huimaa, kun sängyn alla olevia pentuja tähtäilin kameralla, mutta saa näistä jonkinlaisen kuvan pentujen värityksestä.

Esittelenpä pennut tässä saapumisjärjestyksessä eli ensimmäisenä Minni, joka saapui samana iltana kuin emonsa meille. Kuvasta voit päätellä, että kissa jos toinenkin on sänkymme alla käynyt leikkimässä, kun sängyn tukirakenteiden ympärillä olevat kankaat noin repsottavat.

 

Seuraavana Mikki, jonka sukupuoli on vielä arvoitus, koska unohdin sen tarkistaa korvien puhdistuksen ja lääkityksen yhteydessä.

 

Ja viimeisenä Milla-neiti, joka kaikkein sitkeimmin vältteli loukkua. Kaunis neiti vai mitä?

 

Kuvissa lattialla näkyvät valkoiset palluraiset ovat kissanhiekkaa, jota on menestyksekkäästi kylvetty hiekkalaatikosta ympäriinsä