Taisin jossain vaiheessa mainitakin, että pääsin mukaan Lahden kansanopiston järjestämään Raita - käsityön taiteen perusopetukseen.

Eilen ja tänään oli toinen lähiopetusjakso ja aiheena oli kankaanpainanta. Teimme erilaisia harjoituksia ja suunnittelimme rakkaiden esineittemme perusteella painokuvioita. Itselläni tuo esine oli yllättäen?! kovin kissamainen eli vanha sormuskissa, jolla on korkeutta knafti 10 senttiä.

 

Kissan ideoimana syntyi piirros, jolla olikin sitten jo korkeutta hieman enemmän eli noin 25 senttiä. Piirroksesta tein sabluunan, jonka avulla painoin seulalla useita erilaisia kissoja erilaisille taustoille. Seuraavissa kuvissa on muutamia illan ja päivän aikana syntyneistä painotöistä.

Tämä kissan tausta syntyi seulalla siten, että raakelin eteen laitoin punaisia ja keltaisia värejä omiin kasoihinsa ja vetelin muutamia kertoja edes takaisin. Pohjan kuivuttua painoin kissan.

 

Tämän kissan tausta syntyi kuin itsestään, kun telailin toisia pohjakankaita superlontelalla ja suojamuoviin jäi hieman väriä. Taputtelin nuo jämävärit tähän kankaanpalaan ja kuivattelin.

 

Tämän katin pohja syntyi seulalla eri keltaisen sävyillä.

 

Ja tällä kattimuksella on taas superlontelalla telattu pohja.

 

Tämän kattimuksen taustakangas syntyi perjantai-iltana jäljellä olleista väririppusista superlontelalla telaamalla sekaisin kankaalle.

 

Näiden kisulien tausta syntyi myös perjantai-illan jämäväreistä superlontelalla sutimalla. Kissat painoin seulalla ja lisäsin siveltimellä hieman keltaista väriä utuisemman vaikutelman luomiseksi.