oi, jospa oisin saanut olla mu-ka-naaaaaaaaaaaaaa!

Vaan hei! Mähän olin siellä mukana!!! Ihanan rentouttava ilta rempseässä seurassa, jossa ei koiraa karvoihin katsottu, eikä sen puoleen kissaakaan. Kyseessä oli siis maaliskuun neuletapaaminen Jumbon Fazerin kahvilassa.

Nelen kanssa olimme ensimmäisenä paikalla ja totesimme, että voi eiiiii, noi jätkät istuu MEIDÄN pöydässä. Hetken odottelun jälkeen herrat saivat kahvikupposensa tyhjennettyä ja älysivät poistua sen pidemmittä jorinoitta paikalta, jolloin kaksi kärppää syöksähti välittömästi varaamaan pöydän neuleseurueellemme. Hetken odottelun jälkeen paikalle saapui myös muita ja lopulta pöydän ääressä istui 11 iloisesti rupattelevaa naikkosta.

Nelisen tuntia meni kuin siivillä ja kotiinlähdön aika koitti aivan liian nopeasti. Monenlaista kudinta ja virkkuuta oli työn alla keskustelujen lomassa ja kait nuo jonkin verran itse kullakin edistyivätkin. Itselläni mukana ollut Haruni-huivin teelmyskin edistyi ja yhtään ei tarvinnut purkaa pitsineuletta. Jee!

Kiitos kaikille ihanaisille naisille seurasta. Tällä energialla taas hetken jaksaa ja ensi maanantaina saa taas lisäenergiaa Hyvinkään neuletapaamisesta.