Vai että varhaiskastraatio aiheuttaisi sen, että kasvu hidastuisi ja kissa jäisi pienikokoiseksi. Ei sitten pidä paikkaansa, ei yhtään! Ja tässä yksi todiste asiasta eli viime kesän rescue-pentujen Arvo-kolli. Huomaa kuvassa oleva A4-paperiarkki!

Arvo on tällä hetkellä noin vuoden ikäinen ja todella hyvänkokoinen ja raamikas kollipoika. Tassutkin ovat kuin jäniksenkäpälät. Syliin kun tuon 'pikkuisen' ottaa, niin tietää kissaa kannattelevansa. Tämän hetkisestä painosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta meidän oma Melu-kolli on noin 4,5 kilonen ja on huomattavasti pienempi ja kevyempi syliteltävä.

Arvolla menee muutenkin hyvin ja on ottanut paikkansa kotinsa kissalauman jäsenenä. Kolli hoitaa myös erittäin hyvin osansa pihapiirin hiirikannan rajoittimena. Välillä tuo hiirestys kyllä herättää isäntäväessä vähän hämmennystä, kun kolli kantaa puolieläviä hiiriä sisälle näytille.

Arvon siskosta eli Hilma-neidistä en saanut tuoreita kuvia, koska neitokainen oli vieraillessamme töissä eli hiirenpyyntimatkalla.