Sniif! Meidän pikku Pörri on ollut jo toissa iltapäivästä alkaen liesussa. Hiukkasen meinaa pienen päältä olla murhetta, kun on ulkoillut vasta pari kuukautta. Onhan tuo ihan skarppi katti - jo reilun vuoden ikäinenkin - mutta, kun on rescue-kissan taustalla varustettu, niin hiukka suojelevaisemmin kisumiiruun suhtautuu kuin sellaiseen pentuun, joka on ihan syntymästään saakka omassa hoidossa ollut.

Pörri on tähän asti ulkoillut sellaisia yön yli tai sit päivän reissuja eli jokaisen vuorokauden aikana käynyt sisällä suojaisassa tilassa koisimassa hyvän tovin. Nyt reissun pituus on poikkeuksellinen. Toivon kyllä, että kisulainen pikapuoliin näyttäytyisi. Pelottaa, että onko päätynyt ilveksen, tms. mettän asukin ruokalistalle. Toisaalta järki sanoo, et on tuo kattimus sen verran kova luu välipalaksi napattavaksi, ettei kimppuun pyrkijä ihan vähällä selviä. Mutta ne tunteet...

Tänään tuntuu kaikki muukin menevän päin metikköä.

Aamupalan jälkeen laitoin hyvää teetä hautumaan ja lappasin irtopuruja kannuun perinteisellä 'one spoonful for the each cup and one for the pot' -menetelmällä. Maukasta teetä olisi tullut, mutta unohdinpa tuon pannun sitten pöydälle myssyn alle ja lähdin pihatöihin.

Pihalla tarkoituksenani oli niittää niityksi muuntautunutta nurmikkoa vähän siivomman näköiseksi. Pääsin puuhassa tuskin alkuun, kun raivaussahan ruoholeikkuupään yksi kolmesta terästä otti ja erkani liki maata kiertävälle radalle. Oli sitten kyseisen terän kiinnityspultti tärryyttänyt ittensä irti ja se siitä sitten. Varateriä olisi ollut laittaa tipahtaneen tilalle, mutta tuollaista laakeroitua pulttia ei tietenkään varastossa ollut yhtään, kun eihän niitä nyt hukkaan mene.

Ja vielä yksi kuva tuosta omille retkilleen lähteneestä pikkuisesta hurinaterapeutista... Okei, myönnän, ei tuo enää niin kovin pieni ole. Painoakin taitaa olla jo 4,5 - 5 kg. Varsin hyvänkokoinen narttukissaksi. Ja luonnetta riittää, vaikka kavereille jakaa: älä ala mulle, ettei mun tarvii alkaa sulle, räps!