Työntäyteistä pakerrusta ovat lähiviikot olleet eli koulussa on päästy vauhtiin ompelu- ja suunnitteluopinnoissa.

Aiemman postauksen ihmishahmoista on edetty hameen suunnitteluun ja jotain suht valmistakin on sillä saralla jo tullut. Omilla mitoilla piirtämäni hameen peruskaavan perusteella ompelemaani testihameeseen sain eilen sovitusapua ja tällä hetkellä on työn alla korjatulla kaavalla ihan oikea hame. Huomenna toivottavasti pääsen jo kaavoittamaan suunnittelemaani hamemallia ja sit pikipäin myös leikkaamaan ja ompelemaan sitä. Kuvia hameesta sitten tuonnempana, kun saan sen valmiiksi.

Nyt pitkästä aikaa mulla on taas omien mittojen mukaan tehty viimeisen päälle trimmattu hameen kaava, joten hameita saattaa lähiaikoina syntyä muitakin kuin nuo koulutyönä ommeltavat. Niitä hamekuvia saattaakin siis tulla useampia.

Parin viikon päästä koulussa onkin sit jo vuorossa paitapusero-tyyppisen paidan/tunikan suunnittelu ja valmistus. Paidan pitää sopia nyt valmistettavan hameen kanssa käytettäväksi, joten sekin kyllä tuli jo suunniteltua valmiiksi tuon hamesuunnittelun ohessa. Pääsen siis hameen ompelun jälkeen vauhdilla kaavoittamaan paitaa.

Sää on meidän kulmilla muuttunut varsin syksyiseksi sateineen ja tuulineen, joten on hyvää aikaa puuhastella kaikkea sisällä, kun ulos ei ehdoin tahdoin viitti nokkaansa tunkea. Eilen otin taas puikot käteeni ja tikuttelin joutessani muutaman tiskirätin ikuvanhasta Finlaysonin Karoliina-langasta (85 % puuvilla, 15 % viskoosi). Mukavan tuntuisesti soljui puikoilla ja todennäköisesti toimii rättinä vallan mainiosti. Testikäyttöön saakka en ensimmäistä tiskirättiä vielä ole saanut.

Eihän sitä postausta ilman kissakuvaa, joten laitetaanpa tyrkylle meidän Pörri-pieni, josta on lujaa vauhtia kehittymässä loistava vahvistus meidän hiirenpyytäjäkissojen joukkoon. Tätä kissa ei sadekeli haittaa, kun reippailee ulkona. Välillä tulee sisälle niin tuhannen rapaisena, että melkein hirvittää, mut kissaa itseänsä ei kuraiset tassut ja mahan alus sekä märkä selkämys näytä haittaavan yhtään. Ja sitten, kun turkki on putsattu, niin on hyvä asettua nojatuoliin päivätorkuille.