Mulla on ollut melkoinen sukkabuumi tänä kesänä päällä. Miehelle valmistui juuri seitsemäs sukkapari Cewecin California Salida -langasta. Näihin seitsemään sukkapariin upposi lankaa 785 g. Nämä sukat tulevat miehelle viime talvena neulomieni viiden sukkaparin kaveriksi, joten eiköhän miehen varpaat ensi talven ajan lämpiminä pysy.
Itsellekin on tullut tehtyä parit sukat ANY-sukkalangasta. Lisäksi tuttavalle tein sukat nokkosella värjäämästäni Novitan Seitsemästä veljeksestä. Ja siitä tuli mieleeni, että olenkohan keväällä itselleni tekemääni nokkossukkapariakaan vielä esitellyt?
Ensimmäistä miehelle tekemääni sukkaparia ohuesta sukkalangasta (100 g = 420 m) viime talvena aloittaessani olo oli lähinnä tuskainen, että ei tästä voi ikinä koskaan milloinkaan valmista tulla, kun näin ohuesta langasta 2½ numeron puikoilla pitää tehdä. Toiveena oli lisäksi suhteellisen pitkä varsi ja miehellä kun tuo jalka on pieni ja vaatimaton kanootti kokoa 46. Sai siinä silmukan, jos toisenkin vääntää ennen kuin ensimmäinen sukkapari oli valmis. Muutaman sukkaparin jälkeen tuska ohuesta langasta helpottui ja mukavastihan noita nyt syntyy, kun mallikin on hioutunut matkan varrella sellaiseksi, että sen muistaa vaikka unissaankin.
Tarkkaavaisimmat kuvasta huomaavat, että ruskean sukkaparin varsi on hieman lyhyempi kuin muiden sukkien, vaikka malliltaan identtisiä sukkia muka tein. No, tekevälle sattuu ja yllättäen käsissäni oli ruskea sukkapari, jossa toisen sukan varsi on lyhyempi kuin toisen. Ei muuta kuin tekemään molemmille sukille sitten uutta paria. Vielä on työn alla sen 'oikean' mittaisen varren omaavan sukan pari. Tosin sen valmistuminen joutuu odottamaan käyntiä Lankamaailmassa, kun tuota ruskeaa lankaa ei ole enää kuin vajaa kerä jäljellä ja siitä ei yhtä sukkaa synny.
Ennen sunnuntain saunakäyntiä käväisin pihalla kameran kanssa ja ikuistin sitkeän kukkijan eli muutaman vuoden takaisen äitienpäiväruusun, joka on viihtynyt erityisen hyvin pihakukkanakin. Talvehtinutkin oikein mukavasti tuossa penkissään. Eivät taida enää nuo nuput jaksaa tänä syksynä aueta, mutta siitä viis, niin ahkerasti tuo ruusu on koko kesän kukkinut. Pitääkin palkita se ennen seuraavaa kasvukautta vielä hevosenlannalla, niin jaksaa vastakin kukillaan ilahduttaa tuossa jasmikkeen vieressä.
Kamerasta kuvia koneelle siirtäessäni katselin myös muita koneella olevia kuvia ja vastaan tuli tämä söpöstelykuva Siiristä ja Sulosta. Kuva on valitettavasti hieman utuinen, kun aikoinaan sen kännykän kameralla olen näpännyt ja eipä tuolloin käyttämässäni kännyssä kovin hääppöinen kamera ollut.
Kuvassa Siiri edessä ja Sulo takana. Kuvakulma aiheuttaa sen, että näyttäisi tuo meidän Siirulainen olevan kovastikin veljeään suurempi, mutta kyllä totuus on se, että tänä päivänä veljensä on ihan oikean kollin kokoinen ja Siiri edelleen kovin pieni jopa narttukissaksi. Vaan eipä anna Siiri-pieni kokonsa hämätä, vaan antaa kyytiä niin hiirille kuin terassilla olevan ruokakupin kimppuun käyville harakoillekin. Sulo ei kuulu meidän omaan kissavahvuuteemme, vaan asustaa tuttaviemme luona ja nauttii elostaan siellä täysin siemauksin.
Toisin kuin edellisessä postauksessani mainitsemani hienoinen vaikeus saada Pörriäistä kutsusta sisälle, niin Siiri tulee yli pihan täyttä kiitoa kutsun kuullessaan. Välillä pitää oikein ihmetellä, miten kevyesti tuo kissiäinen oikein liitää nurmikon poikki. Näyttää nimittäin siltä, että tassut eivät kyllä nurmen pintaa tavoita kovin useasti.
Nyt taidan ottaa mallia noista nukkuvista kissimiiruista ja kömpiä peiton alle elvyttäville unille valmistautuen alkavan viikon koitoksiin.Hyvää yötä ja riemukasta alkavaa viikkoa!
