Mistä ihmeestä noi katit kehittelevät nukkuma-asentonsa?

Aika puneella oli Pörri-neiti tänään mun käsityötuolissani päivätorkuilla. Katti oli aivan sikiunessa ja mitä ilmeisemmin omasta mielestään erittäin mukavassa asennossa pää roikkuen tuolin reunalta. Etutassut nojailevat käsinojan tukipuuhun ihan siihen malliin, että kohta mä tästä ponkaisen liikkeelle. Hyvän tovin pörriäinen tuossa veteli unta kuulaan ja sen jälkeen mentiinkin sitten kunnon kissaohjuksen lailla ympäri huushollia järkeä vailla. Tai siis olihan se järki hommassa mukana, mut jäi jo lähdössä niin paljon jälkeen, et tuli poimituksi matkaan vasta hyvän riehunnan jälkeen.

Pörri onkin ainut meidän kissilöistä, joka ei eilen käynyt eläinlääkärissä. Muilla kisuilla oli vuositarkastuksen aika eli rokotusten uusinta ja Melua sit tutkittiin hiukka tarkemminkin, kun on ärähdellyt, jos silittää tietyistä kohdista. Mitään ihmeempää vikaa ei löydetty, mutta selkeästi kipulääke kollin oloa helpottaa. Tänä aamunakin herra oli niin seurallinen ja hellyydenkipeä, että alta pois risut ja männynkävyt.

Ja siitäpä tulikin mieleen, että on aika tarjoilla pihan kingille annos Metacamia. Hassu katti tykkää tuosta lääkkeestä ja ottaa sen oikein mieluusti. Parempi niin kuin, että jokainen lääkeannos olisi tahtojen taistelua, kun senhän tietäis, että lääkeasioissa kolli jää auttamatta tappiolle mulle. Kun kissa tarvii lääkitä, niin se myös lääkitään. Vielä ei ole sellaista kissaa vastaan tullut, jolle olis lääke jäänyt antamatta. Haastavampien tapausten kanssa pitää tosin olla kaveri auttamassa eli pitämässä kissaa pikkasen kiinni.